Ota yhteyttä

Uutiset

Olavi Virta -elokuvan tähdet: “Virta oli kuningas!” – katso haastatteluvideo ja leffatraileri

Julkaistu

@

Lauri Tilkanen ja Malla Malmivaara Olavi ja Irene Virtana.

Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virta -elokuva tulee ensi-iltaan parin viikon päästä, 5.10.2018.

Olavi Virta on elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. Virta nousi köyhyydestä huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi ja menetti lopulta kaiken muun paitsi ainutlaatuisen äänensä.

Elokuvassa käsitellään myös Olavi Virran naissuhteita ja mainostekstin mukaan se kertoo miehestä, joka “nautti vauhdista, amerikkalaisista autoista, aplodeista ja alkoholista”.

Laulajalegenda Olavi Virta muistetaan Suomen kaikkien aikojen suosituimpana laulajana. Hänen kuuluisimpia kappaleitaan ovat muun muassa Hopeinen kuu, Poika varjoisalta kujalta, Vihreät niityt, Kultainen nuoruus ja Eva.

Suomalaiset ovat pitäneet häntä oikeana ”tangokuninkaana”, jonka tunnetuimmat tangot ovat Täysikuu ja Punatukkaiselle tytölleni. Olavi Virran levytysura käsitti noin 600 laulua vuosina 1938-1966.  Hän näytteli myös monissa suomalaisissa elokuvissa.

Virta syntyi Sysmässä vuonna 1915 ja kuoli Tampereen Pispalassa kesällä 1972 vain 57-vuotiaana.



 

Elämäkertaelokuvassa pääroolin tulkitsee muun muassa Tuntemattomasta sotilaasta tuttu näyttelijä Lauri Tilkanen, joka kuvien ja trailerin perusteella sopii Olavi Virran rooliin ainakin ulkonäöllisesti oivasti. Olavin vaimoa, Irene Virtaa tulkitsee Malla Malmivaara.

Mukana on lukuisia muitakin suomalaisia niminäyttelijöitä, joilla on vahvat roolit Virran elämästä kertovassa elokuvassa.

Elokuvan näyttelijät luonnehtivat Olavi Virran merkitystä suomalaiselle musiikkikulttuurille ainutkertaisena. Kuten näyttelijä Heikki Nousiainen oheisella haastatteluvideolla toteaa:

“Olavi Virta oli kuningas. Sitten tuli toinen kuningas, Elvis Presley… mutta ensin oli Virta!”

KATSO tästä myös 5.10.2018 ensi-iltaan elokuvateattereissa kautta Suomen tulevan Olavi Virta -elokuvan virallinen traileri:



 

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *