
Pitkän linjan muusikko, tanssiartisti Rainer Bollström, 60, tunnetaan myös raviohjastaja Henri Bollströmin, 39, isänä.
Poika on tehnyt menestyksekästä kaviouraa, mutta Henri joutui pääsiäisen jälkeen keskelle ikävää viinasotkua.
Henri nimittäin ehdittiin määrätä viime viikon maanantaina (10.4.) Kuopion raveissa kolmen kuukauden kilpailukieltoon alkoholin vaikutuksen alaisena esiintymisestä. Ohjastajat puhallutetaan säännönmukaisesti aina Suomen totoraveissa.
Bollström puhalsi pääsiäismaanantaina hieman päälle 0,5 promillea ja uusintapuhalluksessa lukema laski, mutta oli myös jälkimmäisessä puhallutuksessa yli 0,5 promillea. Bollström ei ehtinyt ajaa yhtään hevosta ennen puhallusta.
Mies harmitteli tuoreeltaan mokaansa. Hän myönsi Maaseudun Tulevaisuus -lehdelle juoneensa edellisillan aikana alkoholia.
”Eilen oli vapaapäivä, ja käytiin kaverin kanssa syömässä siipiä ja kyllä siinä lonkeroakin juotiin, mutta olin puolenyön aikaan kotona.”
”Ei voi muuta kuin peiliin katsoa, siellä on ainoa syyllinen.”
Alkometrissä paljastui laitevika
Asiassa koettiin kuitenkin tiistaina (18.4.) erikoinen käänne, kun Henrin ajokielto kumottiin virheellisen mittaustuloksen takia.
Henri oli pyytänyt Kuopion ravirataa tarkistustestaamaan alkometrin ammattilaisen toimesta, koska hänen mielestään laitteen osoittama luku oli liian korkea.
”Laitteessa ilmennyt mittausvika on huoltoliikkeen mukaan erittäin harvinainen, eikä se ikävä kyllä ollut ennakoitavissa. Olemme hyvin pahoillamme tapahtuneesta Henri Bollströmin puolesta”, Kuopion raviradan toimitusjohtaja Marita Huttunen sanoo tiedotteessa, jonka Raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos julkaisi tiistaina.
Suomen Hippos purki Bollströmin ajokiellon välittömästi.
”Tämä oli epäonnisten sattumien summa” –Henri Bollström kuittaa
Henri Bollström otti tiedon ajokieltonsa päättymisestä ilolla vastaan.
”Tämä oli epäonnisten sattumien summa. Onneksi asiat päättyivät hyvin, ja pääsen jälleen kilvanajon pariin. Minun osaltani asia on loppuun käsitelty”, Bollström vakuutti tiedotteessa.
Jyväskyläläinen Henri Bollström on ajanut urallaan 1 357 voittoa ja yli 4,7 miljoonaa euroa palkintorahoja. Tämän vuoden ajajaliigassa Bollström on yhdeksäntenä ja viime vuonna hän oli koko vuoden liigassa neljästoista. Henri Bollströmin uran merkittävin saavutus on Tähen Toivomuksen ajaminen ravikuninkaaksi Lahdessa 2019.
Lue myös: Rainer Bollström on itseoppinut tanssitähti: ”Olen tehnyt kauhean työn esille pääsyssä”
Rainer: ”Asiat pitää ensin tutkia”
Rainer Bollström ennätti tulistua poikansa puolesta.
”Toi Kuopion radan tekemä ajokielto pojalleni oli höpötystä, koneet rikki ym kielto peruttu! Tässä sen taas huomaatte et asiat pitäs ensin tutkia ennen kuin tehdään päätöksiä ja mollataan ketään mistään”, Rainer puhisi somessa.
”Kantsiiko seuraavan kerran olla tarkempi ja kuunnella myös toista osapuolta. Hankkikaa lailliset välineet!”
Lue myös: Rainer Bollström pääsee vihdoin juhlimaan: täyttää 60 ja julkaisee juhlalevyn
Joensuussa vuonna 1963 seitsemänlapsiseen perheeseen syntynyt Rainer asuu tätä nykyä Jyväskylän lähellä Saviossa. Hän keikkailee aktiivisesti Graniitti-yhtyeensä kanssa ja viettää juhlavuotta: Rainer täytti 60 vuotta maaliskuussa. Samaan syssyyn Rainer juhlistaa uraansa, sillä hänen laulajanuransa 30-vuotisjuhlavuosi 2020 jäi koronan alle.
Rainerin tytär Janita työskentelee parturi-kampaajana Jyväskylässä.
Bollström kiersi pitkään myös Syksyn Sävel -legenda Rainer Frimanin kanssa Raikut lavalla -nimellä.














