Suvi Teräsniska poseerasi perjantaina 20. helmikuuta Iskelmä Gaalassa. Kuva: Anna-Kaisa Noki-Helmanen.
Suvi Teräsniskan viikonloppua värittivät monenlaiset ääripään tunteet. Iskelmätähti paistatteli perjantaina parrasvaloissa Iskelmä Gaalassa, mutta sitten kotoa kantautui ikäviä uutisia.
Suvi, 36, kertoi somekanaviensa Tarinat-osiossa, että hänen lapsensa joutui vakavaan tapaturmaan. Tarinat ovat nähtävillä 24 tunnin ajan.
”Meidän Terho loukkasi itsensä viime viikonloppuna talvileirillä ja hänellä katkesi pulkkamäessä reisiluu”, Suvi päivitti.
Hän lisäsi saaneensa pojaltaan luvan loukkaantumisesta kertomiseen.
Oulussa asuvalla Suvilla on aviomiehensä Simo Aallon kanssa kolme lasta: pojat Usko, Toivo ja Terho. 10-vuotias Terho on perheen esikoispoika.
Lue myös: Suvi Teräsniska hurautti Katri Helenan pihaan jäätelölle
Pyörätuoli ja kepit nyt arjessa
Suvin mukaan pojan jalka leikattiin sunnunutaina.
”Kaikki on mennyt tosi hyvin, mutta arjessa on mukana nyt pyörätuoli, kepit ja muut apuvälineet”, laulaja kuvaili ja keuhui samalla lastaan ”maailman reippaammaksi toipilaaksi”.
Jalkavamma ja siitä toipuminen on kuitenkin pitkä tie. Äitinä Suvi tietää, että tilanne vaatii vielä ”pitkään sinniä” häneltä ja kaikilta muiltakin.
Suvi palkittiin vuoden artistina
Suvi Teräsniska oli menestykseksäs viime perjantaina, 20. helmikuuta Iskelmä Gaalassa.
Tampereen Nokia-areenalla pidetyssä gaalassa Suvi palkittiin vuoden artistina ja hänen hittinsä Rikki mutta riittävä vuoden iskelmänä. Tanssikansan suosikki Komiat muuten palkittiin Vuoden yhtyeenä ja Vuoden tulokkaana.
Teräsniska on voittanut vuoden iskelmä-palkinnon myös vuosina 2011 (Pahalta piilossa) ja 2013 (Täydellinen elämä). Yhteensä hän on voittanut Iskelmä Gaalan historiassa jo 11 palkintoa.
”Musiikissani on parhaillaan alkamassa oman voimaantumisen aikakausi. Olemme siirtyneet tekstimaailmoissa kohti rohkeampaa tarinankerrontaa ja tarttuneet aiheisiin, jotka ovat iskelmämusiikissa ja omallakin urallani poikkeuksellisia. Rikki mutta riittävä on tästä hyvä esimerkki”, Suvi on kuvaillut hittiään.
Teräsniskalta ilmestyy maaliskuussa uusi sinkku.








