Armi-pentuaan hoivaava Antti Ketonen sanoo, että Sytytä mut -biisi aiheutti samoja fiiliksiä kuin Olisitpa sylissäni -jättihitti.
keikat
Tammikuussa ei tanssita enää missään Suomessa.
40 vuotta täyttävä Mikko Mäkeläinen juhlistaa yli 20-vuotista uraansa uudella albumilla. Lue Mikon haastattelu!
Arja Havakka, 77, valmistelee uutta levyä ja keväistä Lappi-kiertuetta. Ikisinkku laulaja paljastaa Hymyssä roiman laihtumisensa salaisuuden. Kuuntele...
Jussi Lammela kehuu, että villasukkakävely laittaa jalkapohjan lihakset kunnolla töihin. Katso video!
"Hirmu tarttuva melodia ja kaunis teksti", syntymäpäiväsankari Tomi Markkola kuvaa Ilman sua -sinkkuaan. Lue laulavan puutarhurin kuulumiset!
Simo Silmu kertoo Yle Radio Porin haastattelussa Yölinnun 30-vuotisjuhlavuodesta, uudesta sinkusta ja raittiudestaan. Myös Matti-veljen kuolema on...
Näyttää siltä, että vain kahdessa paikassa Suomessa pääsee uutenavuotena parketille.
Perinteisen piparitalon koonnut Kyösti Mäkimattila vietti joulun laivakeikalla. Tähtiartisti kertoo kuulumisensa tuoreessa haastattelussa.
Joulun ja uudenvuoden laivakeikoilla laulava Markku Ketola viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaansa 2022.
Jyrki Nurminen paljastaa mätiperinteensä Tanssiin.fi:n haastattelussa ja toivoo, että tanssipaikat saisivat pysyä auki 2022.
Jos ostajaa ei löydy, Hojo hojo avattaneen ensi kesänä uudelleen. Katso kuvat ja lue lisää!
Jenna Bågeberg ottaa uudenvuoden vastaan uudessa kotikaupungissaan Helsingissä. Lue tangokuningattaren haastattelu!
Lasse Hoikka nauttii lumen peittämän Lapin joulutunnelmasta, mitä ei vaihtaisi mihinkään. Lue Souvarit-tähden haastattelu!
Juhamatin jouluun kuuluu kinkkua, kirkkoa, hiljentymistä ja hiihtoa. Lue kestosuosikin tuoreet kuulumiset!
Maria Tyyster kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa vuodestaan ja joulunvietostaan. "Kunpa saisimme kaikki tehdä asioita, joita rakastamme, ilman rajoituksia",...
Leif Lindeman kertoo joulunvietostaan Tanssiin.fi:n haastattelussa. Joulu on Leifin perheessä iso juhla.
Vauhti kiihtyy taas! Vaikka joulukuusen olomuoto herättääkin kinaa, Matti ja Teppo ovat täynnä sulaa virtaa Seiskassa.
Teemu Roivainen paljasti radiossa lappaavansa lautasen täyteen jouluruokaa kotikonnuillaan pohjoisessa.
Tapanintanssit jäävät nyt tanssimatta ainakin Varsinais-Suomessa ja luultavimmin Pohjanmaalla ja Uudellamaallakin. Korona kiristää otettaan.
Antti Ketosen joulua ilostuttaa Armiksi ristitty koiravauva. Katso söpö video ja lue myös iskelmätähden viinibisneksestä.
"Kaaduin sänkyyn", hoitoon hakeutunut Saija Tuupanen kertoo. Tähti palaa keikoille vasta helmikuussa.
Ensimmäisen lapsenlapsensa saanut Charles Plogman kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa olevansa erittäin onnellinen. Joulukin saa nyt uusia sävyjä.
Arja Korisevan joulu alkaa siitä, kun perheen kanssa kaadetaan kuusi. Lue suosikkilaulajan mietteet!
Terveyshuolten alkaessa painaa Suomen ensimmäinen tangokuningas vaihtoi keikkailun rauhalliseen perhe-elämään Rovaniemellä. Lue Kauko Simosen tunnelmat.
Loppuvuoden tanssien peruutuksista ilmoittivat mm. Kisakaari ja Kangasniemen Työväentalo. Pelastaako edes koronapassi tansseja?
"Isukki ihan herkistyi", Mikko Mäkeläinen tunteili, kun iskelmätähden 5-vuotias tytär lauloi ensimmäistä kertaa julkisesti.
Pepe Willberg juhlii samalla 60-vuotista taiteilijauraansa. Lue legendan fiilikset!
Marita Taavitsainen ei suostu harmittelemaan kauneussalonkinsa kohtaloa.
Kulunut vuosi on ollut täynnä pelkoa ja toivoakin... mutta Kyösti Mäkimattila tietää, että joulu saapuu ainakin varmasti....








































