Heidi Pakarisen tytär Helmi Pohjonen, 16, lauloi ensi kertaa studiossa. Kuuntele kaunis Jouluprinsessa-kappale.
keikat
Sinitaivas-orkesterilta ilmestyi uutta musiikkia. Kuuntele ja lue kuulumiset!
"Omia lapsenlapsia ei ole voinut halata", Katri Helena kuvaa korona-ajan raskautta. Hän palaa elokuussa keikoille. Lue lisää!
Lasse Hoikka aloitti uransa 15-vuotiaana rumpalin sijaisena uudenvuodenaaton tanssikeikalla. Lue Lassen mietteet!
Tätä on odotettu! Legendaarinen humppaorkesteri Solistiyhtye Suomi tekee comebackin 2021 Pekka Hartosen ja Lassi Marttilan johtamina. Lue...
Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kylpylä perustelee toiminnan keskeyttämistä koronan aiheuttamilla ongelmilla.
Odotetaan aikaa -joulukonsertissa Jari myös kertoilee tunnelmistaan ja joulunvietostaan.
Juhamatin säestäjänä tunnettu Rosalie-orkesteri lopettaa vuodenvaihteessa. "Musiikkitoiminta jatkuu kuitenkin kahden eri orkesterin voimalla", yhtye kertoo.
Saija Tuupanen ja eX-miehet joutuu joululomalle suunniteltua aiemmin. Lue Saijan fiilikset!
Taikakuu palaa tanssipaikoille ensi vuoden alussa
Neitoset-orkesteri ilmoitti lopettavansa keikkailun loppuvuodeksi "epävarman tilanteen vuoksi".
Yhdeksän vuoden yhteistyö päättyi äkisti. Oikeudessa syyttömäksi tuomittu Heikki Koskelo on nyt pitkällä tauolla.
Saija Tuupanen ja Sami Hedberg tekevät joulukuussa historiaa television suorassa lähetyksessä. "Biisiä en uskalla paljastaa", Saija sanoo...
Yli 20 hengen yleisötilaisuudet kielletään 23.11.-13.12. ajalla Uudellamaalla. Moni artisti menettää taas keikkansa.
Olet mun kaikuluotain -sinkulla debytoi laulajana Hurman kitaristi Aleksi Autere. Suosikkiyhtye valmistautuu jo odotettuun joulun kirkkokonserttikiertueeseensa.
PNP:n laulusolistiksi nousee vasta 16-vuotias, tangoilmiöksi kutsuttu maalaispoika Sastamalasta: Henri Jokinen.
Pekkaniskan Poikien alkuperäissolisti Matti Venetvaara lopettaa orkesterissa tämän vuoden jälkeen. "Tämä on ollut ihanaa ja antoisaa aikaa",...
Aki Samuli ja Teijo Lindström halusivat kaikesta huolimatta tehdä komean joulukiertueen tänäkin vuonna.
In the Mood & Suvi Karjula keskeyttää toimintansa marraskuun jälkeen. "Olen järjestänyt faneille salaa yllätyksen", Suvi vihjaa.
"On ihanaa päästä jälleen laulamaan Teemun kanssa joululauluja", Saara Aalto hehkuttaa. Lue lisää Tuhannet Tähdet -kiertueesta.
Jukka Lampelan Särkyköön sydän -kappale on jukkamaisen aitoa ja rehtiä tanssimusiikkia.
Merkkipäiväänsä viettävä Kaija Pohjola juhlii ensi vuonna täysiä vuosia sekä 30-vuotista uraansa tangokuningattarena. Lue Kaijan kuulumiset!
Kyösti Mäkimattila sanoo, että tarvitsemme Meitä varten -kappaleen kaltaisia valoisia ja toiveikkaita sävyjä tässä maailman ajassa ja...
Ennen oltiin keikalla, nyt MeLammeloiden solisti Jussi Lammela kuuntelee radiosta puhelintoivekonserttia.
Vauvaonnea! Tangokuninkaasta tuli tuplaisä.
40-vuotisjuhlalevyltä löytyy myös Charles Plogmanin uran henkilökohtaisin kappale, joka kertoo laulajan raitistumisesta. "En olisi selvinnyt ilman lapsiani",...
Tangokuningas aloittaa Suomen Kansallisoopperassa tenorina jo syyskuussa.
"Tuli eteni niin nopeasti, että pelästyminen muuttui melkeinpä kauhuksi", Aarne Hartelin kertoo. Katso järkyttävät kuvat bussipalosta ja...
TallinkSiljalla laivatanssit on peruttu miltei kokonaan, Viking Linella tarjontaa on supistettu mutta tanssit jatkuvat näillä näkymin.
Koronan aiheuttama epävarmuus vaikeuttaa yhä tanssilavojen toimintaa.








































