"Valoa kohden mennään", Lasse Hoikka kertoo kuulumisiaan Tanssiin.fi:n haastattelussa. Lue lisää ja kuuntele Souvareiden uutuuskappaleet!
keikat
Saija Tuupanen ja eX-miehet joutuivat perumaan viime tingassa Naapurinvaaran lauantaikeikkansa.
Helminauhan hanuristi-Kalle meni juuri kihloihin, mutta ilo vaihtui keikkasuruksi. Katso orkesterin korvaajat!
Bella Notte -kiertueella viihdyttää Risto Nevalan lisäksi toinen tangokuningas, Teijo Lindström.
Kaiho kuvaa uutuuttaan nostalgiseksi ja ajankohtaiseksi kappaleeksi. Kuuntele ja lue Kaihon poikien kuulumiset!
Ilouutinen! Matti ja Teppo tulevat täydellä ryminällä taas musiikin pariin: kuuntele uutuussinkut ja lue lisää!
Neitoset-Marja iloitsee ainutkertaisesta festarimatkasta USA:han ja odottaa virkeää keikkakesää. Lue haastattelu!
Amadeus Lundberg sanoo olevansa kiitollinen, kun pääsee taas yleisön eteen.
Himoksella tanssitaan elokuussa myös mm. Teemu Roivaisen, Sinitaivaan ja Neitosten tahtiin. Lue lisää!
Markku Aro, 72, joutui sairauden vuoksi tarkkoihin tutkimuksiin.
Saija Tuupanen nautti heppaterapiasta ja viini-illasta Aurinkorannikolla.
Huhtikuussa on luvassa historian havinaa ja upeaa tangotulkintaa.
Pirita Niemenmaa sanoo eläneensä ilman suihkua puoli vuotta remontin keskellä. Keikkojen piristyminen on tuonut iloa tangokuningattaren elämään....
Kuuntele ja nauti menevä kooste tuoretta ja iloista tanssimusiikkia: Tino Ahlgren, Sami Rosholm, T. T. Purontaka.
17-vuotiaana tangokuninkuuden voittanut Mikko Kilkkinen teki uraa klassisena tenorina, mutta palaa nyt tanssilavoille. "Tanssiohjelmistoa suunnitellaan ja levykin...
Hallituksen mukaan 14.2. kaikista tapahtuma-, kulttuuri- ja urheilutoiminnan rajoituksista luovutaan.
Jyrki Nurminen sinnittelee keikkakadossa Kelan peruspäivärahalla.
Kari Hirvonen sanoo haluavansa tarjota toivon tunnetta musiikin kautta. Tähden uutuussinkku on iloisen tarttuva Tuu kanssain tanssiin.
Tangokuningas Teuvo Oinas haluaa viihdyttää katsojia myös musikaaleissa.
T.T. Purontaka kertoo Seiskassa toipuvansa tekonivelleikkauksesta. Iskelmätähti täyttää huhtikuussa 60 vuotta ja julkaisee myös 45-vuotista uraansa juhlistavan...
Vuoden tanssittajaksi valitun Ässät-orkesterin perustaja ja laulusolisti Lare Siltala hankkii nyt elantoaan auton ratissa ja kaipaa keikoille....
Matti ja Teppo vetävät Emma Gaalan loppushowssa miljoonahittinsä Portion Boysin kanssa.
Danny juhlistaa syyskuussa 80-vuotispäiväänsä mittavan juhlakiertueen merkeissä. "Yleisön pyynnöstä luvassa ovat suurimat hittini", Danny kertoo.
Kahden koronakesän jälkeen Kiuruvedellä uskotaan vahvasti, etä heinäkuussa päästään taas viihtymään Iskelmäviikon tahtiin. Katso tähtilistaus!
Pian 70 vuotta täyttävä Eija Sinikka selätti rintasyövän, tuli mummoksi ja juhlii nyt 50-vuotista uraansa. Lue kestotähden...
Anita Hirvonen on tullut IL:n mukaan toimeen eläkkeellään, mutta mieli palaa jo kovasti keikoille. Lue lisää!
Tangofinalisti Sari Hellsten paiskii töitä einestehtaassa ja luo uutta musiikkia. Iskelmäprinsessa kertoo elämästään haastattelussa.
Albert Salminen & The Gallants on uusi tanssittaja: ”Tykkämme tehdä yhdessä muutakin kuin musiikkia”
Jyväskylän seudulta kotoisin oleva Albert Salminen & The Gallants ei anna koronan lannistaa intoaan. Lue nuorten miesten...
Hitsaushommia paiskova Jaska Mäkynen täyttää kesällä 70 vuotta ja tekee täysillä myös uutta musiikkia. Lue tangokuninkaan haastattelu!
2000-luvulla tanssittanut Johanna Rantsi perusti perheen, opiskeli, ryhtyi yrittäjäksi ja palasi nyt keikkalavoille. Lue Johannan haastattelu ja...








































