Marko Maunuksela

Marko Maunuksela

Marko Maunuksela on valovoimainen ja monipuolinen viihteen moniosaaja. Karismaattinen, rehti ja rento Pohjanmaan poika osaa olla paitsi herkkä tulkitsija myös vauhdikas viihdyttäjä ja tilanteeseen heittäytyjä.

Suuri sysäys kaikkien tuntemaksi tähdeksi tapahtui Seinäjoen Tangomarkkinoilla, jossa hänet kruunattiin Tangokuninkaaksi vuonna 2010. Marko oli kilpailussa myös yleisön suosikki.

Kokemusta keikkailusta Markolle on kertynyt jo usean vuoden ajalta. Tuhat tanssikeikkaa, lukuisat teatteriroolit, showt, messut, solistivierailut, erilaisten konserttien ja kiertueiden isännöinnit, käsikirjoitus- ja juontotyöt ovat muokanneet Markosta eri tapahtumien varman, luotettavan ja aina positiivisen tähden. Tämän kaiken lisäksi Marko Maunuksela isännöi Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta -radio-ohjelmaa Yle Radio Suomen iltapäivissä. Kotimaisen musiikin tunti on kuultavissa joka arkipäivä klo 13-14.

Marko keikkailee myös suositussa Marko  & Jukka -duossa ystävänsä, tangokuningas Jukka Hallikaisen kanssa.


KEIKAT:

HELMIKUU:
9.2.2019 Heituinlahden NS
Savitaipale
16.2.2019 Lomakeskus Huhmari
Polvijärvi
MAALISKUU:
2.3.2019 Naapurinvaaran Huvikeskus
Sotkamo
4.3.2019 Äkäshotelli
Kolari
9.3.2019 Hotelli Keurusselkä
Keuruu
10.3.2019 Riemuliiteri
Kolari
13.3.2019-25.3.2019 Loma
Loma
16.3.2019 Koppas Music Bar, Fuengirola
Koppas Music Bar, Fuengirola
21.3.2019 Tanssikellari Foxi Gran Canaria
Tanssikellari Foxi Gran Canaria
23.3.2019 Tanssikellari Foxi Gran Canaria
Tanssikellari Foxi Gran Canaria
27.3.2019 Äkäshotelli
Kolari
28.3.2019 Santa´s Hotel Tunturi
Inari
31.3.2019 Kisakaari, Pellosniemi
Mikkeli – Ristiina
HUHTIKUU:
3.4.2019 Scandic Ikaalinen
Ikaalinen
4.4.2019 Scandic Rukahovi
Kuusamo
5.4.2019-6.4.2019 Äkäshotelli
Kolari
9.4.2019 Yksityistilaisuus
Pori


Ansaitse eläkkeellä ollessasi tai tienaa osa-aikaisena. Työ etsii tekijää, hae myyntineuvottelijaksi takuupalkalla + bonukset.
Tilaa tästä Apu erikoistarjouksella: 12 numeroa vain 37,80 euroa! Saat myös kaupan päälle tilaajalahjan.
Juo ryppysi pois! Kokeile nyt Oslo Skin Labin® The Solution Anti-wrinkle kollageenijauhetta kuukauden ajan puoleen hintaan 14,95€ + toimituskulut (4,95€) yhteensä 19,90€. Klikkaa ja tilaa heti!
Nivelkivut nyt pois Suomen Terveysravinnon tehokkaan Nivel C10 avulla - 120 kapselia (2kk annos) vain 35,70€. Tilaa heti tästä!

Luo tili



Kirjaudu tilillesi