Pelimannet-duosta tuttu Kyösti Roth ehti sairastaa useamman vuoden.
Uutiset
Pirita Niemenmaa avautuu ikimuistoisesta keikastaan.
Aira Samulinin kuolemasta tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Lue Ilkka "Ile" Vainion muistoruno!
Ylen järjestämässä suurkonsertissa esiintyvät myös mm. Suvi Teräsniska ja Eini.
Entinen ammattiautoilija ja nykyinen tanssiartisti Sakke Kotilainen joutui onnettomuuteen.
Tommi Liimatainen ja Katri Helena ovat seurustelleet pian 17 vuotta.
Diandra ja Markku Aro duetoivat Elämäni biisissä.
Tangokuningas Kyösti Mäkimattila otti kantaa Matin ja Tepon yllättävään paluuseen.
Syöpää sairastava T. T. Purontaka sävelsi poikansa kanssa uuden sinkun. Tyttäret esiintyvät joulukonsertissa.
Erkki Liikanen, 82, koki konkurssissa oikeusmurhan.
Jackpot-orkesteri päätti 15-vuotisen taipaleensa.
Tähän hintaan irtoaa kuuluisa Pesäkallion lava Lahdessa.
Tapani Kansan talokaupoissa voi piillä ongelmia.
Tangokuningas Keijo Hietikko levytti ystävänsä yllättävän erotarinan.
Markku Aro sanoo, että nyt modernisoitu kappale on ollut hänen urallaan merkittävä.
Yllätyspaluun tehneet Matti ja Teppo julkaisivat uutta, odotettua musiikkia.
Tangokuningas Veeti Tikkanen ja Kultainen harmonikka -voittaja Ronja Pehkonen tunnelmoivat joulun kirkkokiertueella.
Leif Lindemanin poika Terno Lindeman opiskelee lähihoitajaksi.
Uutta musiikkia yllättäen julkaisevat Matti ja Teppo kommentoivat myös keikkojen kohtaloa.
Elämäni biisissäkin hurmaava Diandra tunnustautuu jouluhulluksi.
Tanssit jatkuvat Kalliojärvellä.
Eino "Eikka" Lehtinen ja Heikki Hietamies ystävystyivät humppafestivaleilla 1977.
Suomen itsenäisyyden puolesta taistellut Hannes Tuovinen nousee Finlandia-talon lavalle ainutkertaisessa esityksessä.
Tv-kansa jännittää, nähdäänkö Markku Aro ensi lauantaina vihdoin tv:ssä Elämäni biisissä.
Merja Rantamäki äänitti siskojensa Liisan ja Margitin kanssa vuonna 1989 C-kasetillisen laluluja, jotka nyt julkaistiin uudelleen. Lue...
Suvi Karjula kärsii ikävästä vaivasta.
Pekka Havantola on pian 50 vuotta täyttävä tuplaukki, joka hurmaa somessa laulu- ja vitsivideoillaan.
Jämsän paronin Esa Lehtisen syntymäpäiväjuhlissa Ruusulinnassa oli tunnelma katossa. Katso video!
Radion suosikkijuontaja Sari Tamminen kertoo rikosilmoituksensa kohtalosta.
Isän kuolema kesken TV:n mäkihyppylähetyksen oli Charles Plogmanille pysäyttävä kokemus.






































