Joel Hallikainen on pohtinut elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Joel Hallikainen, 64, rakensi vuosia sitten itselleen ruumisarkun. Iskelmätähti kutsuu puista leposijaa ”hapsuyksiöksi”.
Hän sanoo tehneensä tuolloin surutyötä arkun nikkaroinnissa.
”Surin anoppini kuolemaa. Se osui lähelle”, hän kuvailee somessa.
”Siinä yksiötäni väsätessä odotin saavani jonkinlaisen vastauksen elämäni suurimpaan kysymykseen, vaan en saanut. Ei kuulunut ääniä. Ei näkynyt valoja. Ei mitään.”
Hallikainen huomauttaa, että arkku valmistui ”elämästä, valosta ja uteliaisuudesta käsin”, ei kuolemassa ja surussa kieriskellen.
”Tein omin käsin arkkuni, oivallusta odotellen. Ei se tullut — tai tuli se, mutta ei siinä hetkessä, jossa sitä odotin.”
Lue myös: Jopas nyt! Ilkka Vainio rakennutti ruumisarkun itselleen: ”Kierrätyslaudoista kammio taivaaseen”
”Minun aikani nyt on elää, ei kuolla”
Nyt Joelilla ei ole ruumisarkulle enää käyttöä.
Hän kertoo kokeilleensa ystävänsä kanssa arkkua, menneensä vuoronperään makaamaan laatikkoon, kansi kiinni. Naurukin tuli ja puhdisti.
”Sain projektini alussa etsimäni vastauksen. Se tuli takavasemmalta. Yksinkertainen ja suora. Niin selkeä, etten voinut sitä mitenkään toisin silloin — enkä nyt — sanoittaa: minun aikani nyt on elää, ei kuolla!”
Niinpä Hallikainen myi arkkunsa. Sen osti ”puiden hinnalla” vakavasti sairastunut toinen ystävä.
”Hän saa makoilla siinä, kun on sen aika. Minun aikani on elää, ja olen siitäkin kiitollinen.”
Lue myös: Joel Hallikainen nousee Komioiden kanssa lavalle – avautuu iskelmähuumasta
Katso kuva Joel Hallikaisen rakentamasta ruumisarkusta:
Joel hämmästyi pohdintansa poikkeuksellisesta leviämisestä
Joel Hallikainen on aktiivinen somekäyttäjä.
Laulaja hämmästyi suuresti joulun jälkeen huomatessaan, miten laajasti hänen henkilökohtainen pohdintansa kosketti suomalaisia. Iskelmätähden rehellisen vilpitön Facebook-päivitys joulun jälkeisistä tunnelmista levisi vauhdilla ja keräsi valtavan määrän reaktioita ja kommentteja.
“Ohhoh! Eilinen FB-päivitys joulun jälkeisistä tunnelmista otti siivet alleen. Kirjoituksen on lukenut yli kuusisataatuhatta lajitoveria. Se alkaa olla pääuutislähetyksen katsojalukuja”, Hallikainen kirjoitti myöhemmin hämmästyneenä.
”Ehdin jo odottaa, koska lapset lähtevät…”
Joel Hallikaisen alkuperäinen kirjoitus oli herkkävaistoinen, henkilökohtainen tunnustus joulun jälkeisistä tunnelmista. Tekstissä hän kuvaa hetkeä, jolloin lapset ovat lähteneet ja koti on hiljentynyt.
“Joulu meni. Porukat lähti. Tönö hiljeni eilen. Kolmen tunnin siivous ja siunattu hiljaisuus. Pyhä rauha. Jos nyt pitäisi puhua, sen voisi tehdä kuiskaamalla.”
Hallikainen sanoittaa tunteen, joka on monelle tuttu mutta harvoin ääneen sanottu: ilon siitä, että lapset tulevat kotiin – ja samalla helpotuksen siitä, että he myös lähtevät.
“Odotin lasten tuloa ja melkein jo ehdin odottaa, että koska lähtevät. Eikä pidä ymmärtää väärin. En halua heidän lähtevän – odotin kovin – mutta huomasin, että annos suurta pyhää perhettä, koko mälli, oli passeli just tässä kohtaa.”
Hän kiteyttää ajatuksen elämänkulusta ja irti päästämisestä:
“Ihmisten kuuluukin, pitääkin elää oma elämänsä. Tullaan ja sitten mennään. Yhdessä ollaan siinä välissä, jossa minä lopun ja sinä alat.”
Lue myös: Joel Hallikaisen suuri suru: ”Raskas päivä”
“Kolmekymmentävuotinen sota on päättynyt”
Kirjoituksessa Hallikainen pohtii myös vanhemmuuden vaihetta, joka on tullut päätökseensä. Lapset ovat aikuisia, eikä jatkuvaa huolta enää tarvita samalla tavalla kuin ennen.
“Nämä jo täysi-ikäiset eivät enää tarvitse minua, ja tämän eteen olen tehnyt ja antanut kaikkeni. Nyt se on tässä. Kolmekymmentävuotinen sota on päättynyt.”
Teksti liikkuu arkisissa havainnoissa, sukupolvien välisissä eroissa ja lempeässä itseironissa. Lopulta se palaa rauhaan, turvaan ja hyväksyntään.
“Ei mitään, eikä ketään, johon vaihtaisin tämän elämän ja nämä ihmiset.”
”En tiedä, mikä loukkaa ketäkin”
Joelin kirjoitus ei jäänyt vain luetuksi, vaan synnytti myös vilkkaan keskustelun. Päivityksen alle kertyi yli 600 kommenttia, joissa monet lukijat tunnistivat itsensä täsmälleen samaan ristiriitaiseen tunteeseen.
Useissa kommenteissa kerrottiin ilosta, jota lasten tai jouluvieraiden saapuminen tuo – mutta myös helpotuksesta, kun koti jälleen rauhoittuu. Moni myönsi kokevansa aivan saman kuin Hallikainen: rakkaus ja kaipaus eivät sulje pois sitä, että hiljaisuus tuntuu lopulta hyvältä.
Hallikainen itsekin viittasi tekstissään sukupolvensa tapaan sanoittaa asioita suoraan, ilman varovaisuutta tai hienosäätöä.
“Olen kuuskytluvun lapsi. En tiedä, mitä sanoja saa käyttää ja mikä loukkaa ketäkin. En tahdo pysyä perässä”, hän kirjoitti.
Lue myös: Joel Hallikaisella rakkauden vuosipäivä: ”Tyttö muutti Vespani suunnan” – katso kuva
”Olen joulupukki juhannusjuhlilla”
joel hallikainen kuvailee nykyajan tunnettaan
”Tulpassani on nokipiikki. Mopoilijat tietää. Olen joulupukki juhannusjuhlilla. Olen joulusta jäänyt, kasaan kuivunut luumutorttupurkki heinäkuisessa jääkaapissa.”
Hän kuvaa itseään lempeän itseironisesti hieman epäsuhdassa olevaksi ajankuvansa kanssa – ihmiseksi, joka ei ole tottunut punnitsemaan jokaista sanaa, vaan puhumaan niin kuin asiat tuntuvat.
Juuri tämä suoruus ja arkinen rehellisyys näyttävät olevan yksi syy siihen, miksi kirjoitus puhutteli niin monia. Kommenttikentässä toistui sama ajatus: on helpottavaa lukea tekstiä, jossa asioita ei kaunistella eikä selitellä, vaan ne sanotaan niin kuin ne eletään.
Tanssiin.fi
Tanssiin.fi
Onnea merkkipäiväsi johdosta JOEL. Itse olen jo reilun ventin verran edellä vanhuuden polulla. Hyvin hauskasti latelit tarinaasi kansalaisten katseltavaksi. Olet aina ollut kunnon ilopilleri ja ihmisten hauskuttaja. Vain kerran olemme sattuneet kohtaamaan ihan nokitusten jossain kaupassa. Kuurankukka on päällimmäisenä mielessä musiikistasi. Ja hommat vain jatkuvat edelleen. Hyvää jatkoa Joel. Toivottaa kuntoilijavanhus.🎇