
Suomen suurimmaksi lavatanssimusiikin ympärille rakentuvaksi tapahtumaksi tähtäävä Lavatanssifestarit täyttää Himoksen 26.-27.8. Artistien ja lipun ostaneiden tanssinharrastajien mukaan tämän kaltaista tapahtumaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tapahtuman lipunmyynti on edennyt koronasta huolimatta kiitettävästi ja odotukset tulevalle kesälle ovat korkealla nyt kun koronarajoituksia ollaan purkamassa.
Uuden tapahtuman tähtinä loistavat Saija Tuupanen & eXmiehet, Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, Taikakuu, Hurma, Sinitaivas, Teemu Roivainen & Energia, Neitoset sekä Weranta. Huippuartistien musiikin ohessa festarikansalle tarjotaan myös lavatanssiopetusta.
Valtava tanssilattia Pohjoismaiden suurimmassa tapahtumateltassa
Himos Parkiin rakentuva Lavatanssifestarit-tapahtuma on lajissaan ainutlaatuinen. Yhdessä kotimaisten tanssiyhtyeiden sekä aktiivisten tanssin harrastajien kanssa ideoitu tapahtuma tarjoaa kaksi päivää tanssin ja lavatanssimusiikin hurmaa. Tanssit pyörähdellään livemusiikin tahtiin Himoksella olevassa Pohjoismaiden suurimmassa tapahtumateltassa, johon rakennetaan noin 2 000 m2 kokoinen tanssilattia.
”Lavatanssifestareiden idea lähti aikanaan siitä, että mietimme tanssiyhtyeiden kanssa, miten lavatanssikulttuuria saataisiin enemmän näkyville. Haluttiin, että nuoremmatkin löytäisivät tien tanssimaan. On mahtavaa, että tämä ideamme näkee tällaisena kokonaisuutena päivänvalon ja tekemässä on nasta porukka”, iloitsee Tanssin suurlähettilääksi nimetty Timo Kangastie.
Lue myös: Tanssin suurlähettiläs oppi tanssimaan 2 vuotta sitten: ”Ujostelen yhä hakurivissä”
Kyösti: ”Kokeilemisen arvoinen idea”
Lavatanssifestareiden esiintyjäkaarti on tanssikansaa tuntevan Kangastien sekä tanssin ystäviltä saadun palautteen mukaan festareiden kohdeyleisön mieleen. Tanssimusiikki soi kumpanakin päivänä aamuyöhön.
Molempina festaripäivinä Himos Areenalla on tarjolla myös tanssiopetusta Tanssikoulu Antti Törmäsen opettajien tahtiin ja karaoketeltassa pääsee laulamaan karaokea. Koko Lavatanssifestarit-tapahtuma on K-18.
”Maailma muuttuu ja me mukana” –Kyösti Mäkimattila
”Omissa ajatuksissani tanssilavaillat ovat kuin pienoisfestivaaleja. Tai sitähän ne ennen vanhaan olivat. Ja se, että nyt tanssilava-ilta toteutetaan isoissa festaripuitteissa on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea. Maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana, siksi uskonkin, että tästä tapahtumasta tulee oikein hieno tanssikansan kesäjuhla”, sanoo Kyösti Mäkimattila.
Tapahtuma piti järjestää jo elokuussa 2021. Koronapandemian vuoksi tapahtumaa siirrettiin vuodella.
”Turvaväleistä tämän tapahtuman toteutuminen oli tietysti loppupeleissä kiinni, parin kanssa tanssiminen turvaväleillä ei luonnistu. Tovívomme, että ensi elokuussa ollaan jo uudessa normaalissa ja tällaiset festarit voidaan järjestää aivan normaalisti”, promoottori Jukka Tallgren sanoo.
KUUNTELE tästä Kyösti Mäkimattilan uusin sinkku, ystävänpäivänä 14.2.22 yhdessä Mielenterveyden keskusliiton kanssa julkaistu Varjojen enkelit:
Artistit valavat rohkeutta faneihinsa
Koronapandemia on vienyt artisteilta esiintymiset jo pitkäksi aikaa. Kaikilla artisteillamme onkin erittäin kova polte keikkailemaan.
”Sisäinen palo keikoille on kova” –Saija Tuupanen
”Epätietoisuus ja löysässä hirressä roikkuminen on ollut isosti läsnä eikä ole voinut suunnitella mitään. Sisäinen palo keikoille on tosi kova. Iso pala on puuttunut elämästä kun ei ole saanut tehdä sitä mikä on ollut itsestään selvä osa elämää jo pitkään. Tämä koskettaa niin isoa joukkoa ja kaikilla on lentoonlähdön fiilis”, kertoo Saija Tuupanen.
Kyösti Mäkimattila odottaa elokuuta jo malttamattomana.
”Sillä mielellä odotan elokuuta, että saamme kotimaan auki. Olemme kaikki eläneet sellaista arkea, johon uusi tällainen tapahtuma ja konsepti on parasta lääkettä. On ammattimaiset puitteet ja juuri sopiva kesälomaseikkailu. Tämän turvallisemmin ja vastuullisemmin ei voida tällaista järjestää ja musiikki huolehtii siitä, että tunnelma on intiimi”, Kyösti tunnelmoi.










