
Kaija Pohjola, 71, säteilee uusissa kuvissaan hehkeänä ja iloisena. Vuoden 1991 tangokuningatar kävi vastikään studiossa, missä hänestä otettiin uusia valokuvia. Edustavissa otoksissa Kaija hehkuu silmälasimallina ja näyttää kerrassaan säteilevältä.
Vaikka ikää on yli 70:n, Kaija ei numeroista välitä.
”En kyllä mitenkään tunne itseäni seitsemänkymppiseksi! Me tämän päivän tämän ikäiset olemme aika nuorekkaita”, Kaija on kuvaillut.
”Ajan kulumisen huomaa siitä, että lapseni olivat 10- ja 14-vuotiaita, kun minut kruunattiin, nyt he ovat jo yli nelikymppisiä!”
Lue myös: Kaija Pohjola on nauttinut kesästä lastenlasten kanssa ja treenannut tangoja
30-vuotisjuhlakonsertti maaliskuussa
Vuonna 2021 Kaijan oli tarkoitus viettää tangokuninkaallista juhlavuottaan yhdessä Jaska Mäkysen kanssa. Kaija ja Jaska valittiin tangon kruunupäiksi kesällä 1991.
Korona kuitenkkn sotki ja esti suunnitelmat juhlakonserttien pitämisestä.
Lue myös: Synttärisankari Kaija Pohjola iloitsee: ”Yllätysten juhlavuosi tulossa” – katso video
Nyt, kun pandemia on hiipunut, juhlakonsertti vihdoin päästään järjestämään.
Kaija ja Jaska konsertoivat maaliskuun alussa 5.3. Vaskiveden Nuorisoseuralla Virroilla. Tangokuninkaallisina 30 vuotta -hyväntekeväisyyskonsertin tuotto ohjataan nuorisoseuran tukitoimintaan.
”Olen saanut elää antoisasti ja täydesti. Ja ammattini on vienyt minua esiintymään Eurooppaa ja Australiaa myöten. Päivääkään en vaihtaisi pois, edes niitä mustimpia”, Kaija sanoo.
Kaija haaveilee yhä kesähäistä
Kaija Pohjola oli naimisissa Seppo Pohjolan kanssa yli kolmekymmentä vuotta tämän kuolemaan, vuonna 2007 saakka. Seppo sai sydänkohtauksen yöllä ja menehtyi Kaijan viereen sänkyyn. Kaijalla on kaksi aikuista lasta.
Lue myös: Kaija Pohjola Vivassa: ”Haaveilen kesähäistä” – enää syöpä ei sotke naimisiinmenoa
Kaija on ollut vuodesta 2014 lähtien kihloissa Matti Vartialan kanssa. Suunnitellut häät Matin kanssa jouduttiin perumaan, kun Kaijalta 2015 todetun ärhäkän rintasyövän hoidot sotkivat suunnitelmat.
Kaija sanoo, että haaveilee yhä kesähäistä. Syövästä toipunut tangokuningatar myöntää myös oppineensa vakavasta sairaudestaan.
”Olemme täällä vain käymässä. Huomisesta ei ole takuita. Me kaikki, minä, Matti tai rakkaus, voimme sairastua. Muistutan itseäni usein siitä, että minun pitää tehdä juuri niin kuin itse haluan.”










