Ota yhteyttä

Tangomarkkinat

Synttärisankari Kaija Pohjola iloitsee: “Yllätysten juhlavuosi tulossa” – katso video

Merkkipäiväänsä viettävä Kaija Pohjola juhlii ensi vuonna täysiä vuosia sekä 30-vuotista uraansa tangokuningattarena. Lue Kaijan kuulumiset!

Julkaistu

@

Kuva: Facebook / Sakari Partio.

Kaija Pohjola viettää tänään syntymäpäiväänsä. Vuoden 1991 tangokuningatar täyttää 69 vuotta.

Ensi vuosi onkin Kaijalle merkittävä: hän täyttää pyöreät 70 vuotta ja juhlii samalla 30-vuotista uraansa tangokuningattarena.

Tänä vuonna laulaja juhlii merkkipäiväänsä tyystin toisenlaisissa maisemissa kuin vuosi sitten syksyllä, jolloin hän oli Yhdysvalloissa. Kaija lomaili ja esiintyi Suomi-seuran tangoillassa Los Angelesissa.

Nyt synttärit sujuvat kodin rauhassa Tampereella.

→ Lue myösKaija Pohjola konsertoi ja juhli synttäreitään Los Angelesissa: “Sain Minni-paidan lahjaksi”

Matkaseuranaan Kaliforniassa viime syksynä Kaijalla oli hänen kihlattunsa Matti Vartiala, 62, jonka syntymäpäivä on vain päivää ennen Kaijaa.

“Olemme tähtimerkiltämme vaakoja, hyvin puntaroituja siis!”

“Ollaan vielä voimissamme”

Kaija Pohjola sanoo olevansa tangomatkastaan ylpeä.

“Eihän me olisi saatu laulaa 30 vuotta, jollei meitä olisi Seinäjoella valittu. Ura lähti siitä liikenteeseen”, Kaija kertoo viitaten kuninkaalliskolleegaansa, vuoden 1991 tangokuningas Jaska Mäkyseen.

“Ja ollaan vielä voimissamme”, Kaija ja Jaska nauravat.

→ Lue myös: Kaija Pohjola on nauttinut kesästä lastenlasten kanssa ja treenannut tangoja

Vuonna 1991 tangokuninkaallisiksi kruunattiin Jaska Mäkynen ja Kaija Pohjola. Aurinkoinen sää houkutteli Seinäjoelle yli 50 000 vierasta. Kuva: Seinäjoen Tangomarkkinat.

Kaija Pohjola ja Jaska Mäkynen vihjaavat, että vuoden 2021 kesällä on tulossa mukava yllätys, jolla juhlistetaan ja kunnioitetaan heidän 30-vuotista tangouraansa.

“Liputamme suomalaisen tangon puolesta” –Kaija Pohjola ja Jaska Mäkynen

“Yllätysten vuosi 2021 kaikkinensa”, Kaija naurahtaa.

“Kunnioitamme Tangomarkkinoita ja sitä, missä meidät on valittu 30 vuotta sitten ja miksi. Liputetaan suomalaisen tangon puolesta”, Jaska alleviivaa.

Voit katsoa tuoreelta videolta Kaijan ja Jaskan ajatuksia:

“Treenasin tangoja kesällä”

Kaija kertoi aiemmin kesällä, että hän on nauttinut vapaa-ajasta lastenlastensa kanssa – sekä treenannut tangoja.

“Ehkäpä saan piankin sinkun radioille? Tangoja olen veivannut Pasi Kauniston kanssa. Suunitteilla kevääksi tai ensi kesäksi hänen kanssaan pieniä intiimejä Suomitango -konsertteja. Asia selkiintyy tässä syksyllä.”

Kaija on oppinut tarttumaan hetkeen ja elämään vastoinkäymistensä kautta. Hän on kertonut avoimesti niin rintasyövästään kuin varttuneella iällä löytyneestä uudesta rakkaudestaan.

→ Lue myös: Kun aalto kasteli Kaija Pohjolan, syntyi rakkauslaulu – kuuntele kaunis sinkku

Tampereella asuvat Kaija ja kalevalaisena jäsenkorjaajana työskentelevä Matti Vartiala ovat seurustelleet syksystä 2013 asti. Molemmat ovat leskiä: Kaijan aviomies menehtyi sydänkohtaukseen 2007, Matin vaimo maksasyöpään 2013.

“Haluan rakastaa täysillä”

Kun aikuinen rakkaus iski, kumpikaan ei aikaillut: kihloihin mentiin kolmen kuukauden heilastelun jälkeen 1.1.2014 Madeiralla, kun Matti kosi Kaijaa kesken sauvakävelylenkin.

“Tässä iässä haluan rakastaa täysillä enkä odottaa”, Kaija on todennut.

Syöpä sotki hääsuunnitelmat. Kaijalla todettiin ärhäkkä rintasyöpä 2015. Pikaleikkaus pelasti Kaijan, mutta syövän uusiutuminen on yhä mahdollista.

”Sairauden uhka tuo arkeen entistä enemmän rakkautta. En voi koskaan halata liikaa Mattia tai hän minua.”