
Eija Kantola on julkaissut uutta musiikkia.
Tangokuningattaren joulusinkku on nimeltään Hyvän hiutaleita. Voit kuunnella sen tämän artikkelin lopusta.
Joulumusiikki on yksi tärkeä osa Eijan uraa: hänen suosituimpiin joululauluhinsa lukeutuu ehdottomasti viime vuosituhannella julkaistu koskettavan kaunis Enkelikello.
Uutuussinkku taas sai alkunsa viime keväänä, kun Jussi Rasinkangas lähetti demon Eijalle, joka rakastui sävelmään oitis.
”Kerää koko vuosi hyvän hiutaleita” –Eija Kantola kannustaa
”Melodia tuntui heti omalta ja kauniit, positiiviset sanat kruunasivat laulun. Melodia on hyvin ”joululaulumainen”, mutta teksti on ajankohtainen läpi vuoden: kun kerää koko vuoden hyvän hiutaleita, huomaa, että onneen riittää, kun sen tunnistaa. Eli onni voi löytyä hyvin pienistä, jokapäiväisistä asioista”, Eija kuvailee joulusingleään.
Lue myös: Eija Kantola laittoi yhtäkkiä hulppean kivitalonsa myyntiin – kertoo nyt syyn
Säveltäjä Jussi Rasinkangas on kauniiseen lopputulokseen tyytyväinen.
”Kati Valjus teki sävellykseeni erittäin koskettavan tekstin. Hyvän hiutaleita on kaunis tarina eri sukupolvista ja siihen on helppo samaistua. Jokin minua vielä askarrutti kokonaisuudessa, joten aivan loppuvaiheessa sävelsin erillisen välike/soolo-osuuden, joka lukitsi laulun”, Rasinkangas taustoittaa kappeletta.
Joulukonsertteja ja lomaa luvassa
Eija Kantola vietti viime vuonna 30-vuotisjuhlaansa. Vuoden 1992 tangokuningatar on ollut tuottelias musiikin suhteen. Juhlavuonna ilmestyi Eija Kantola 30 v. juhlakokoelmalevy.
Tänä vuonna toukokuussa oli julkaisussa Eijan alkuvuodesta menehtyneelle Terttu-äidille omistettu ”Sitten aikanaan” -single.
Lue myös: Itkuvaroitus! Eija Kantola omisti laulun poisnukkuneelle äidilleen: ”Sain häneltä laulun lahjan”
Eijan loppuvuosi kuluu muun muassa joulukonserttien merkeissä. 7.12. Haikon kartanossa kuullaan Eijan sekä Tiina Räsäsen Joulumielellä-konsertti, jossa tangokuningattaret saattelevat kuulijat jouluisiin tunnelmiin perinteisten ja uudempien joululaulujen myötä.
Eija on lisäksi mukana UIT:n joulushowssa, joka tuo lavalle kaikkiaan yli 100 esiintyjää. Vauhdikas The Christmas Show -teemalla konsertoitaessa on lupa odottaa salin täydeltä riemukasta jouluiloa iki-ihanien ja swengaavien jouluklassikoiden siivin 17.12. Helsingin Kulttuuritalolla ja 19.12. Lahden Sibeliustalolla.
Jouluna vietetään pieni loma ja 6. tammikuuta aloitetaan jälleen tanssikeikat Pieksämäeltä, Kari Tapio Paalupaikalta Omega-orkesterin kanssa.
Orkesterissa musisoivat Lauri Lähteenkorva – basso, Jani Leskinen – rummut ja perkussiot, Jani Luoma – kitarat, huuli- harppu ja laulu, Simo Koho – koskettimet, haitari ja laulu.
KUUNTELE Eija Kantola Hyvän hiutaleita (säv. Jussi Rasinkangas & Timo Taivaskero San. Kati Valjus, sov. Timo Taivaskero & Pertti Jalonen) GRF Records 2023:










