
Marion Rung, 78, on ollut vuosikymmeniä julkisuudessa.
Laulajana hän on seissyt suomalaisten edessä niin live-estradeilla kuin televisiossakin, ja kuten kaikki luovan alan ihmiset tietävät, artistien pitää huolehtia itsestään. Etenkin naispuolisilla esiintyjillä ulkonäköpaineet voivat välillä ovat koviakin.
Marion on tottunut huolehtimaan kunnostaan ja ulkonäöstään eikä hän ole ottanut turhia paineita.
Estradien kuningatar on aina pukeutunut tyylikkäästi ja kantanut itsensä varman viehättävästi.
Luonnollisesti hän tekee töitä etenkin fyysisen jaksamisensa puolesta, onhan iskelmälegendalla ikää jo pian 80 vuotta. Marion täyttää ensi joulukuussa 79 vuotta.
Marion on tuplamummi ja vastikään hän kummasteli vitsaillen tyttärensä syntymäpäivänä, kuinka tuntee itsensä viisikymppiseksi…
Lue myös: Marion Rung kummasteli tyttärensä syntymäpäivänä: ”Itse tunnen itseni 50:ksi…” – katso kuva
”Oletko ottanut Botoxia…?”
Marion käy kuntosalilla ja on alkanut myös tanssia. Hän kertoo tanssiharrastuksestaan Tanssiin.fi:n tulevassa haastattelussa, joka julkaistaan syyskuun alussa.
”Tänään tapaaminen personal trainerin kanssa. Ois tarkoitus taas aloittaa punttisalilla käynti”, Marion mietiskeli elokuun lopussa.
”Syksy on hyvä aika toteuttaa ajatuksia, jotka on pyörinyt päässä pidemmän aikaa.”
Lue myös: Vieras ihminen kommentoi Marion Rungin, 78, ulkonäköä: ”Ja se on todella ok”
Nyt Marion on ihastunut ”sähköisen kasvojumppaan”, jonka avulla hän on kaunistanut ja kiinteyttänyt kasvojaan.
”Nyt on kyllä pakko kehua tätä EMFACE hoitoa ,jossa nyt olen käynyt 4 kertaa”, Marion päivittää Instagramissa ja korostaa samalla, ettei ole ikinä turvaututunut esimeriksi Botox-pistoksiin.
”Olen saanut niin paljon kehuja siitä, että”sinun kasvosi ovat pienentyneet, oletko ottanut Botoxia” tai käynyt ”kiristämässä ihoasi, niin voin nyt suoraan sanoa, että en ole ottanut mitään pistoksia koskaan.”
Lue myös: Marion Rung museoitiin: on nyt osa Suomen kulttuuriperintöä
Marion Rung nousi koko kansan tähdeksi jo nuorena tyttönä, kun hän 16-vuotiaana edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 1962 Tipi-tiillä. Vuonna 1973 hän kisasi viisufinaalissa klassikkokappaleella Tom tom tom. Hän voitti myös kahdesti Puolassa Sopotin kansainväliset laulukilpailut.
Vuosikymmenten aikana Marion on tehnyt tuhansia keikkoja Suomessa ja ulkomailla, laulanut kahdeksan kultalevyä ja yhden timanttilevyn – ja jatkaa yhä esiintymistä.
Menestyskiertue Yhdessä Lea Lavenin, Kai Hyttisen ja Markku Aron kanssa jatkuu tammikuussa 2025.










