Pasi Flodström.
Vuoden 2023 tangokuningas Pasi Flodström julkaisi perjantaina 12. kesäkuuta uuden singlen SILTI, jonka sanoma osuu suoraan elämän peruskysymysten äärelle.
Iskelmälaulajana ja kanttorina tunnettu Flodström kertoo ihastuneensa kappaleen sanoitukseen heti törmättyään alkukeväästä Sana Mustonen tekstiin. Voit kuunnella uutuussinkun tämän artikkelin lopusta.
Laulu alkaa sanoilla: ”Elämä on sarja ongelmii, jotka pitää koittaa selvittää.”
”Elämään kuuluvat väistämättä ongelmat, elämä muodostuu haasteista ja onnenhetkistä”, Flodström toteaa.
Kappaleessa esitetään myös kysymys, joka pysäytti tangokuninkaan itsensä:
– Kuulutko sä niihin, jotka hymyillen herää / vai niihin, jotka murheita kerää?
Flodström kertoo saavansa usein kuulla hymyilevänsä paljon.
”Koen, että hymy on supervoimani – totesin tämän jo aikoinaan Tangomarkkinoiden haastattelussa! Myös minulla on huonoja päiviä, eikä aina hymyilytä. Uskon kuitenkin, että iloa ja hymyä kohti kannattaa pyrkiä. Se helpottaa lopulta omaa oloa ja tuo iloa myös muille”, Pasi sanoo.
” Surun ja murheenkin keskellä kannattaa unelmoida ja katsoa valoisasti eteenpäin.”
Tanssiin.fi uutisoi vastikään, kuinka Pasi kohtasi suuren surun, kun hänen rakas lemmikkikoiransa menehtyi yllättäen: Tangokuningas Pasi Flodström menetti rakkaan koiransa äkillisesti: ”Piti olla rutiinitoimenpide”
”Murheiden kerääminen ei kannata”
Tangokuninkaan mukaan vaikeuksia ei pidä lakaista maton alle, mutta niihin ei myöskään kannata jäädä kiinni.
”Pyrin hymyyn ja kiitollisuuteen, vaikka elämässä olisi vaikeita hetkiä. On tärkeää kohdata ja käsitellä vastoinkäymiset. Valoisaan ja kiitolliseen ajatteluun pyrkiminen helpottaa asioiden käsittelyä. Murheiden kerääminen ei kannata, se uuvuttaa.”
SILTI-kappaleen ovat säveltäneet ja tuottaneet Toivo Hellberg sekä Antton Ruusunen. Sama kaksikko oli mukana myös Flodströmin viime kesänä julkaisemassa Pakopaikka-kappaleessa.
Kesästä Flodström puhuu innostuneeseen sävyyn.
”Ihanaa, kesä on täällä! Kesän lapsi nimittäin nauttii, kun aurinko hellii ja ihmiset hymyilevät. Keikkoja on mukavasti. Pääosin olen keskittynyt erilaisiin konsertteihin, tapahtumiin sekä yritys- ja yksityistilaisuuksiin.”
Tangokuninkaallisen kanttorin arki on työntäyteistä
Laulajan arki koostuu edelleen myös seurakuntatyöstä. Tangokuningas työskentelee kanttorina Harjavallan seurakuntassa.
”Arki on siis työntäyteistä! On ihanaa, kun saan yhdistää nämä kaksi itselleni rakasta työtä. On huippua työskennellä eri-ikäisten ihmisten kanssa ja hoitaa musiikilla ihmisiä erilaisissa tilaisuuksissa”, hän kertoo.
Lopuksi tangokuningas esittää toiveensa uuden kappaleensa puolesta.
”Toivon, että SILTI puhuttelee ja voimaannuttaa jokaista kuulijaa.”
Lue myös: Tangokuningas Pasi Flodström valittiin Vuoden kanttoriksi – palkinto lopetti kipuilun
Kuuntele Pasi Flodström SILTI (säv. Antton Ruusunen, Toivo Hellberg, san. Sana Mustonen, sov. Toivo Hellberg, Kalle Löytynoja) 2026:









