
Anne Mattila täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle.
Koko kansan tuntema laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä.
Vuonna 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 kappaletta ja hänelle on myönnetty kahdeksan kulta- sekä platinalevyä.
Matkan varrelle mahtuu monta radioista tuttua menestyshittiä, muun muassa Asfalttiviidakko, Perutaan häät, Kuivaa koivua ja viimeisimpänä Me puhuttiin.
Viimeisin albumi Tie jonka sydän valitsee julkaistiin tänä vuonna.
Lue myös: Anne Mattila nautti kesästä äitinä ja artistina – iloitsee aidon levynsä suosiosta
”Mahtavaa tuoda tutut laulut lähelle yleisöä”
Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan toiminut, Karvialla sijaitseva Annen taidekahvila on saavuttanut valtavat kävijämäärät, mutta nyt koittaa odotettu paluu yleisöjen eteen eri puolilla maata.
”Ensi vuonna palaan vielä vahvemmin takaisin esiintymislavoille ja on todella hienoa päästä juhlakiertueen merkeissä tapaamaan ihmisiä ympäri Suomea”, Anne sanoo.
”On myös mahtavaa esiintyä erityyppisissä paikoissa ja tuoda tutut laulut hyvin intiimisti ja lähelle yleisöä.”
Ainutlaatuisissa juhlakonserteissa tullaan kuulemaan kaikille tuttujen laulujen lisäksi harvinaisempia kappaleita ja läpileikkaus artistin pitkältä uralta. Kiertueella Annea säestää akustinen trio-kokoonpano.
Lue myös: Anne Mattila sai 90-vuotiaalta vanhukselta elämänohjeen, joka päätyi odotetun albumin sydämeksi
Juhlavuosi käynnistyy tammikuun lopulla 2024 Savonlinnan Teatterista ja alkuvuoden kiertue päättyy toukokuun lopulla Annen Taidekahvilaan Satakunnan Karvialla.
Kaikki juhlakonsertit eivät vielä ole myynnissä, joten kalenteri päivittyy alkuvuoden aikana.
Anne joutui loppuvuodeksi sairauslomalle, kun hän sairastui koronaan. Tanssiin.fi uutisoi vastikään, että laulaja joutui tämän takia peruuttamaan joulukonserttinsa.
Lue myös:Virus vei keikat: Anne Mattila joutui perumaan loppuvuoden konserttinsa
Annen tarkka 40-vuotismerkkipäivä koittaa 31. toukokuuta 2024.










