Ylen Tanssikielto-dokumentti kysyy, miksi Suomessa tanssimisen nähtiin rappeuttavan sota-ajan taistelumoraalia.
Ulosottomies myy Lappajärvellä sijaitsevaa 2,5 hehtaarin rantakiinteistöä huutokaupalla.
Suomen tanssipaikoista kantautuu hyviä uutisia: parketit ovat täyttyneet ja nuoremmatkin ovat löytäneet lavatanssien tenhon.
Yli 1 200 innokasta tanssijaa nautti Jari Sillanpään paluukeikasta Suukosken Keitaalla Hanna Hirvosen kanssa. Katso videot!
Kahden tanssi-illan myyminen loppuun pääkaupunkiseudulla kesti kaksi minuuttia. Komiat iloitsee lavakulttuurin suosiosta.
Lauantaitansseja tanssitaan Yle TV1:llä ja Radio Suomessa kesä-heinäkuussa. Katso tästä lavalistaus ja artistit!
Historiallisen Kuhmon Kelon tanssikausi alkaa vappuaattona.
Marko Maunuksela avautuu arasta aiheesta ja haluaa herättää keskustelua: "Pölyttynyt lavaetiketti on jämähtänyt aikojen taakse".
Lappajärvellä sijaitseva kylpylähotelli kaatui verovelkoihin.
Hangan lavalta tuttu Timo Kangastie joutui käräjäoikeuden eteen.
"Tanssi on hyvä liikuntamuoto", perusteluissa todettiin. Onnea, Teeriharju ja Esakallio!
Paritanssi aiheutti rikossyytteen Lappeenrannassa.
Tanssipaikkanakin tunnettu Tuiskulan legendaarinen viihdekeskus Nivalassa lopettaa uudenvuodenaattona.
Jaana Pirttisalo-Mäkelä kertoo parantuneensa rintasyövästä. Lue ahkeran tanssi- ja tapahtuma-alan yrittäjän avoin haastattelu!
Keksi-palkitun Suukosken Keitaan lavaisäntä Markku Posio paljastaa, että Tervolasa tehtiin syksyllä kaikkien aikojen tanssien yleisöennätys.
Kainuussa tanssitaan tänä talvena Kansanpirtin legendaarisissa tiloissa.
Kiteellä sijaitseva Pajarinhovin matkailukeskus jatkaa toimintaansa kylpyläkonkurssista huolimatta.
Helsingin Sanomat julkaisi näyttävän kuvareportaasin lavatansseista: paikoista, esiintyjistä ja tanssijoista.
Hangan lavan nuoret, innokkaat yrittäjät Kaisa Hirsisaari ja Timo Kangastie kertovat Tanssiin.fi:n haastattelussa ensimmäisen tanssikesänsä kokemuksia.
Tanssiminen on yhä suosittua – ja on ilo huomata, että uusiakin tanssipaikkoja on taas tarjolla.
Kaupunki uhkaa purkaa historiallisen ja kuuluisan Kuhmon Kelon tanssilavan Kainuussa.
Playa del Inglésin tunnettu tanssikellari Foxi joutuu perumaan talvikauden koskettavan syyn takia.
Sari Tamminen järjesti kohutulla Ilmaristen Metsäpirtin lavalla tuottoisat hyvänekeväisyystanssit yhdessä Marita Taavitsaisen kanssa.
Saariselän legendaaristen Monotanssien kohtalo on herättänyt keskustelua. Nyt hotelli Laanihovin omistajat kommentoivat asiaa.
Ilouutinen: ravintola Kaks Ruusua Varkaudessa alkaa tanssittaa sunnuntaisin. Lue lisää!
Tallinnan-reitillä tanssitaan kaiketi taas tuttuun tapaan, kun Victoria I -alus korvaa Silja Europan.
Kun Laanihovi-hotellin omistajat kieltäytyivät vuokraamasta enää tilojaan, Saariselän talkoolaiset eivät antaneet periksi. Laanilan monotanssit suihkitaan nyt pihapaviljongissa.
Limingan nuorisoseurasta vahvistetaan syksyn tanssien yllättävä peruminen.
"Mennään täysillä ääntä ja iloa kohden. Tanssitaan ja pidetään hauskaa", Sari Tamminen sanoo. Hän järjestää Ilmaristen Metsäpirtillä hyväntekeväisyystanssit Marita Taavitsaisen kanssa.
Tangokuningas Pasi Flodström rohkaisi mielensä 18-vuotiaana ja meni lavatanssikurssille.