Suuri yleisö oli samoilla linjoilla tuomariston valintojen kanssa Kiuruveden Iskelmäviikon IskelmäMestarit-laulukilpailussa.
Tanssitähdet
Kari Hirvonen pahoittelee sairastumistaan. Reeta & Suvi joutuvat jatkamaan sairauslomaansa, mutta Saija Tuupanen laulaa jo lauantaina.
Tangoilla kruunutta jäänyt Sari Tuliniemi perusti trion finalistiensa kanssa – heti tuli lottovoitto
Kruunuttomat-triossa laulavat Sari Tuliniemi, Emma Daniels ja Kalle Rannilla. "Ei kannata lamautua", he toteavat.
Anita Hirvonen poisti Facebook-julkaisunsa seuraajiensa säikähdettyä.
Tapani Kansa, 75, reippailee sauvakävelyllä.
Jari Sillanpää päättää kesänsä erikoisempaan keikkapaikkaan.
Äkillisten sairastumisten vuoksi koko Pistohiekan tanssi-ilta joudutaan perumaan.
Souvareiden tahti ei hyydy, ja Lasse Hoikka iloitsee paritanssin suosiosta.
Ville Köngäs ilahtui, kun itse Katri Helena oli nuoren laulajan tangohengessä mukana. Ville taas tsemppasi Harri Hautaniemeä...
Tangotuomari Marco Bjurström vastaa kohuun ja toteaa, ettei "kaikkia voi eikä edes pidä miellyttää".
Lavatangon SM-kisat tuomaroinut Helena Ahti-Hallberg korostaa, että tanssiin kuuluvat hyvät käytöstavat.
Kiuruveden Iskelmäviikon IskelmäMestarit-laulumittelön jännittävät vaiheet nähdään suorana tv:ssä. SenioriMestareita taas kuullaan radiossa. Katso ajat ja lue lisää!
Tangoprinssi Kullervo Kauppi avautuu pettymyksestään.
Äänensä menettänyt tangokuningatar Pirita Niemenmaa esiintyi konjakin voimalla.
Seinäjoen Tangomarkkinoilla kävi nyt 49 000 tangovierasta.
Miia Laitinen haluaa olla "työn kuningatar" ja pohtii osallistumista Lavatangon SM-kisoihin. Lue haastattelu!
Harri Hautaniemi joutuu jättämään Hurman ja lähtee tangokeikoille perustamansa Jackpot-orkesterin kanssa. Lue tuoreen tangokuninkaan haastattelu ja katso...
Suuri yleisö on purkanut harvinaisen reippaasti tunteitaan Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailua kohtaan.
Useampi yleisön suosikki putosi yllättäen Tangomarkkinoiden superfinaalista pois. Tangokuningattareksi lauloi Miia Laitinen ja tangokuninkaaksi Harri Hautaniemi.
Tanssiin.fi:n lukijat ovat puhuneet. Mutta ovatko tangotuomarit samaa mieltä?
Tangofinaalin uudet juontajat Jaakko Saariluoma ja Viivi Pumpanen odottavat innoissaan huipennusta.
Jaana Saaristo ja Kimmo Toivola voittivat +45-vuotiaiden Tangoseniori-tittelit 2024.
Kahdesti toiseksi tangoilla jäänyt Leif Lindeman sanoo, että on saanut kisan ansiosta tehdä rakastamaansa työtä.
Katri Helena ja Tommi Liimatainen kokivat erilaisia fiiliksiä Tykkimäen huvipuiston menestyskonsertissa. Katso video!
Isto Hiltunen kertoo, että alkaa keikkailla Ari Nylundin orkesterin kanssa. Lue haastattelu!
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa sanoo, että hänelle on annettu vain yksi lahja: laulaa.
Markku Aro sanoo Vivassa, että laulaminen pitää hänet koossa. Lihasreuma on pysynyt kurissa.
Janne Raappana pääsi yllättäen ja viime tingassa kantamaan omaa eukkoaan Sonkajärven MM-kisoissa.
Jari Sillanpäästä kruunattiin tangokuningas tänä päivänä 29 vuotta sitten, heinäkuussa 1995.
Aki Samuli sanoo, ettei menetä uniaan, jos saa haukkuja. "Tunne se on paskakin tunne", hän kuittaa.








































