
Pirita Niemenmaa kertoo kokeneensa pelonsekaisia hetkiä viime perjantaina, jolloin tangokuningattaren oli määrä esiintyä muiden tangokuninkaallisten kanssa Seinäjoen Tangomarkkinoiden 40-vuotisjuhlakonsertissa.
Konsertti nähtiin suorana tv-lähetyksenä Eveo-kanavalla, mutta Pirita-parka taisteli terveytensä kanssa.
Laulaja sanoo tunteneensa jo torstaiaamuna outoa tunnetta kurkussaan.
”Eka fiilis…apua tuunko kipeeksi?!?” Pirita mietti ja pelkäsi menettävänsä äänensä seuraavan päivän juhlakonserttiin mennessä.
Etenkin, kun Piritalla oli torstaina kaksi laulukeikkaa hoidettavana. Niistä hän selviytyi lopulta mainiosti: keikat Seinäjoen Tanssitalolla ja Wanhassa Mestarissa sujuivat hyvin.
Mutta perjantaiaamuna tangokuningatar heräsi ja huomasi, että ”äänestä kuuluu vaan pihinä”.
”Kyösti tarjosi jotain tippoja”
Epätoivoinen ja hätääntynyt Pirita otti kaikki mahdolliset rohdot käyttöön. Juhlakonsertti oli hänelle niin tärkeä tapahtuma hoidettavaksi.
”Areenalla aamun harjoituksissa äänestä tuli vähän pihinää, että päätin olla laulamatta ja säästää ääneni edes siihen yhteen lauluun jonka konsertissa laulaisin. Yöt illat elokuun.”
Ääni ei vain meinannut palautua. Niinpä Pirita pyysi avopuolisoltaan apua.
”Soitin Mikalle, onko kellään mitään vaikka konjakkia! Noh, ei mennyt kauaakaan kun konjakkia oli jo naaman edessä ja ilmeisemmin siinä oli hyvä vaikutus, kun ääni alkoi pikkuhiljaa palaamaan”, Pirita kiittää.
”Myös Kyösti Mäkimattila tarjosi mulle jotain tippoja, että niistäkin varmasti sain vielä lisäapua laulamiseen.”
Lue myös: Pirita Niemenmaa tunteikkaana: ”Tähdelläkin on kyyneleet”
KATSO Pirita Niemenmaan esitys Yöt illat elokuun 12.7.24 (video alkaa suoraan Piritan laulusta).
”Lauluni oli vain suoritus ja selviytyminen”
Pirita sai lopulta esiintymisensä 40-vuotisjuhlakonsertissa kunniakkaasti hoidettua.
”Harmittaa vaan, että omalta osaltani lauluni oli vain suoritus ja selviytyminen. Mutta onnellinen silti siitä, että sain sen laulettua ja sain seistä hienon orkesterin ja yleisön keskellä! Ai että!” tangokuningatar 2019 toteaa.
”En halunnut tartuttaa ketään”
pirita niemenmaa
”Ja anteeksi, että olin vähän ”etäinen” ja en ollut aivan oma itseni, mutta en halunnut tartuttaa ketään ja pysyin vähän etäämmällä.”











