Royal Christmas – Suuri Joulukonsertti on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä...
Uutiset
Nopeaa nousua iskelmätaivaalle tehneen Lemmenlautan uusi kappale ja musavideo Jäädään tähän hetkeksi jatkaa lemmenlauttatyylistä iskelmälinjaa. Kappaleen on...
Tapani Kansa kummastelee iltapäivälehtien juttuja liityen hänen 50-vuotisjuhlakiertueeseensa. Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla (8.9.), että ”Kansan konsertit eivät...
Finlandersin jättihitti Oikeesti on koko kansalle tuttu, mutta nyt se on käännetty myös espanjaksi. Kuuntele alta, miten...
Tangokuningas 2018 Jarno Kokko kertoo Seura-lehden haastattelussa (30/18), kuinka hän hurahti humppaan jo 10-vuotiaana. ”En muista tarkalleen, mistä...
Kerroimme elokuussa tangokuningas Aki Samulin surusta: laulajan Rico-koiralla epäiltiin syöpää. ”Voi minun rakas pieni poika ku on...
Charles Plogmanilta ilmestyy syksyn alkuun uutta musiikkia. Viime vuonna Plogman päätti hieman päivittää “omaa juttuaan” ja julkaisikin...
Laulajalegenda Kari Tapion elämään perustuva Olen suomalainen -elokuva etenee vauhdikkaasti. Kuvauksia on ollut syyskuun alussa Helsingissä, ja...
Tangokuningatar Maria Tyyster sai Puolustusvoimien komentajalta kutsun Maanpuolustuskurssille. Vänrikkinä armeijasta kotiunut Tyyster on ylpeä kutsusta.
Kokkolalainen pitkän linjan tanssitähti T.T. Purontaka taisteli elämästään vuonna 2003. Purotaka kertoo vakavasta onnettomuudesta Muusikko-lehdessä (11/2009). ”Tultiin...
Suosittu tanssiorkesteri Sinitaivas julkaisi uuden mainoskuvan, jossa onkin märkää tyyliä: kuva on on otettu uima-altaassa. Sinitaivaan pojat...
Arja Koriseva on parhaillaan Etiopiassa Plan International Suomi -hyväntekeväisyysjärjestön matkalla. ”Arja on tutustumassa työhömme tyttöjen oikeuksien edistämiseksi. Oppainamme...
Kokkolalainen, pitkän linjan iskelmämuusikko T.T. Purontaka julkaisee syyskuussa (2018) kokonaisen uuden pitkäsoiton. Levy on nimeltään Tahdon elää, ja se ilmestyy...
Suomen suosituimpiin tanssiorkestereihin kuuluva Lasse Hoikka ja Souvarit -yhtye tekee 40-vuotisjuhlakonsettikiertueen tänä syksynä (2018). Souvarit-yhtye on tuottanut runsaasti...
Energia ja sen jäsenet ovat nousseet musiikkikansan tietoisuuteen tuhansilta keikoilta ympäri Suomea. Lennokkaasta menosta tunnetun yhtyeen keikkakalenteri...
Eino Grönin, 79, uskomattoman pitkä ja hieno ura on sisältänyt paljon ikimuistoisia hetkiä. Julkaisemme nyt Einon omista...
Seinäjoen tangomarkkinoilla taltioitu Meidän tango – konsertti nähdään AlfaTV:n kanavalla tänään keskiviikkona (5.9.2018) klo 19.00. Konsertissa kuullaan...
Laulaja, tangoprinsessa Ailamari Vehviläinen kertoi tänään (5.9.2018) eronneensa puolisostaan. ”Moni jo teistä tietääkin, mutta kerron näin julkisesti,...
Kolminkertainen tangoprinssi, tanssitähti Antti Ahopelto iloitsee hikisestä urakasta. Antti nimittäin juoksi viime sunnuntaina (2.9.2018) elämänsä ensimmäisen puolimaratonin....
Kari Tapion elämään perustavaa Olen suomalainen -elokuvaa kuvataan parhaillaan pääkaupunkiseudulla. Kuvaukset alkoivat viime viikolla (25.8.2018) Siuntiossa ja...
Laulaja Anne Mattila esittelee Seiskalle maalaisunelmaansa kotikonnoillaan Satakunnan Karviassa. Jutun mukaan Anne ihastui viitisen vuotta sitten Sarvelan...
Tanssiin.fi -kauppa on auennut Tuhansia tuotteita laidasta laitaan: mekoista design-valaisimiin, meikeistä sohvapöytiin. Myös laaja valikoima laadukkaita terveystuotteita,...
Nina Åkerman täytti eilen lauantaina (1.9.2018) vuosia ja juhlisti laulajan tapaan syntymäpäiväänsä tanssikeikalla Lohjan Tanhuhovissa. ”Iso kiitos...
Kitaralegenda Esa Pulliaisen luotsaama Agents-yhtye ja vuodenvaihteessa lopettaneen HIMin solisti Ville Valo ovat aloittaneet yhteistyön Rauli ”Badding”...
Tino Ahlgren valittiin Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningas 2018 -kilpailussa yleisön suosikiksi. Tango on kulkenut miehen matkassa jo lapsuusvuosista....
Charles Plogman kertoo kuulumisiaan videohaastattelussa Suurtanssit-risteilyllä Europalla.
Suvi Karjula otti legendaarisen Leevi and The Leavings -yhtyeen edesmenneen nokkamiehen Gösta Sundqvistin biisin uudelleen käsittelyyn. Suvi jullkaisi...
Jonna Ortju julkaisi hienon, itse kirjoittamansa tekstin, joka on saanut paljon ylistystä sosiaalisessa medissa. Myös Jonnan hehkeää...
Tapani Kansa juhlistaa 50-vuotista artistitaivaltaan ja juhlavuottaan uuden albumin merkeissä, joka julkaistaan perjantaina 7. syyskuuta. Levyllä kuullaan...
Marita Taavitsainen kertoo pirteässä videohaastattelussa kuulumisiaan Suurtanssit-risteilyllä Europalla.





































