Jussi Lammela vakuuttaa, että jalkapohjat tykkäävät, vaikka kenkiä ei olekaan.
Uutiset
Vuonna 2018 keikkailun lopettanut Neljänsuora on ilmoittanut palaavansa, kun "tilanne on sille suotuisa"...
30-vuotista uraansa juhlistava Tiina Räsänen sai sävellysapua toivomaltaan naistähdeltä.
"Olo on kuplivan innostunut", Reeta Saranpää ja Suvi Karjula fiilistelevät duoaan.
Lapsensa menettänyt Sami Rosholm sairastui fyysisesti surustressin takia.
Vähentyneet keikat pakottavat tanssimuusikot etsimään muita töitä, Jarkko Honkanen myöntää.
Jarkko Yli-Sikkilän tipaton tammikuu venähti viiteen vuoteen.
Rosa Narmala julkaisi kihlauksen kunniaksi uuden rakkaussinkunkin. Katso romanttiset kuvat Kanarian kihlajaisjuhlista!
Kari Hirvonen joutuu aloittamaan lomansa sairausvuoteella.
Tarja Hietikko haudattiin lauantaina.
Kake Randelin laulaa uudenvuodenaattona televisiossa.
Sairastunut Kyösti Mäkimattila joutui perumaan vuoden viimeisimmän keikkansa, Helsingin Musiikkitalon tanssit.
Lea Laven, Marion Rung, Markku Aro, Kai Hyttinen ja Esa Nieminen ottivat yleisönsä Yhdessä-kiertueen debyyttikonsertissa Kotkassa.
Tanssipaikkanakin tunnettu Tuiskulan legendaarinen viihdekeskus Nivalassa lopettaa uudenvuodenaattona.
Menehtyneen mestarisanoittajan muistoa kunnioitetaan Turkka Mali -stipendillä musikaalisille nuorille.
Vakavasti sairas tangokuningatar Saija Varjus joutui vuoden aikana useasti sairaalaan, kertoo Seiska.
Leikattu tenoritähti Petrus Schroderus on murheissaan, mutta vakuuttaa toipuvansa.
Jorma Uotinen nauttii nyt jouluaterian ilman ystäväänsä, Aira Samulinia.
Kyösti Mäkimattila, 47, on huomannut haluavansa tehdä elämässään muutakin. Lue tähtiartistin jouluinen haastattelu!
Mira Kunnasluoto julkaisi yli vuosikymmenen tauon jälkeen uuden, kauniin joulusinkun.
Jari Sillanpää on ollut kilttinä, sillä fanit lahjoivat häntä kymmenillä paketeilla. Katso video!
Anne Mattila kirjoitti kauniin runon yllättäen menehtyneen äitinsä muistoksi.
Saana Sassali sanoo, että lapsen myötä joulu on saanut uuden merkityksen. Lue menevän uutuuskappaleen julkaisseen tangokuningattaren haastattelu!
Danny kertoo Seiskassa laittaneensa maalliset muistonsa valmiiksi. Joulun hän viettää Helminsä kanssa Espoon-kodissa.
Tangokuningas Jukka Hallikainen avautuu myös työ- ja politiikkahulluudestaan sekä paljastaa presidenttisuosikkinsa.
Sari Tamminen, 56, on löytänyt uuden rakkauden.
Turkka Mali sanoitti mm. hitit Täällä pohjantähden alla ja Jaksaa vanhakin tanssia.
Seitsemän lapsen äiti Tarja Hietikko menehtyi. Mattilan sisarukset kokivat ison menetyksen.
Sairastunut Suvi Teräsniska on pahoillaan ja pyytää ymmärrystä.
Anne Mattila täyttää 40 vuotta ja lähtee juhlakonserttikiertueelle. Lue koronaan sairastuneen laulajan tunnelmat!








































