Ota yhteyttä

Keikat ja kiertueet

Jari Sillanpää täytti Ruusulinnan puolilleen – “erikoinen mutta hyvä ilta”

Julkaistu

@

Jari Sillanpää esiintyi eilen perjantaina (16.11.18) Nurmijärven Ruusulinnassa “erikoisillaksi” nimetyllä keikalla.

Paikallaolijoiden mukaan tunnelma keikalla oli hyvä ja tapahtuma kaikin puolin onnistunut. Joskin Iltalehti kertoo, että ilta oli “poikkeuksellisen hiljainen normaaliksi tanssi-illaksi”. Iltalehti otaksuu, että “tanssijoita tuli vähemmän paikalle ehkä juuri Sillanpään huumekohun takia”.

Ennakkoon lippuja oli myyty parisensataa, vaikka Ruusulinnaan mahtuu liki tuhat tanssijaa. Toki ovelta lippuja meni paljon ja Ruusulinna täyttyi puolilleen.

Alkuillan tanssimusiikista vastasi kiitelty Onnentähti-orkesteri ja loppuillan showmaisemmasta menosta tyylilleen uskollisesti Sillanpää. Vaikka Sillanpään setti on saanut moitteita myös liiallisesta bilemäisyydestä, ainakin Ruusulinnassa tykättiin erikoisillan kattauksesta, joka yhdisti perinteistä tanssia ja showta.

Siltsu nosti kivasti profiiliaan ja sai kyl bugata sielun kyllyydestä asti

Erikoinen mutta hyvä ilta

Loistava oli ❤️

Jari on vaan aina yhtä hyvä, osaa ottaa yleisönsä ja heittäytyä 🙂 😍

Seuraavan kerran Siltsu on liekeissä homoravintola Herculesin lavalla Helsingissä 30. marraskuuta.

Katso Jari Sillanpään keikat tästä.

Katso Onnentähden keikat tästä.


Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *