Lea Laven. Kuvakaappaus Youtube/Iskelmä-tv.
Lea Laven, 78, on iskelmäikoni, joka on viihdyttänyt suomalaisia jo 1960-luvulta saakka.
Lean maineikas ura lähti käyntiin jo 1960-luvulla 7 Seinähullun veljeksen riveissä. Leasta tuli yksi yhtyeen solisteista, mutta Pentti-Oskari Kangas piti Lean tyttönimeä Luukista liian arkisena, ja tilalle kehitettiin tarttuvampi nimi: Laven.
Ensimmäinen levy Se jokin ilmestyi vuonna 1969. Todellinen läpimurto tuli vuonna 1974 Tumma nainen -hitin myötä. Kappale oli suomalainen versio Cherin hitistä Dark Lady.
Lue myös: Lea Lavenin rakas ex-aviomies kuoli – laulaja katuu Kotiliedessä jääräpäisyyttään
Lea on ollut kolme kertaa naimisissa. Hänellä on yksi lapsi: poika Janne asuu vaimonsa kanssa Raumalla.
”Maailmani on tosi pieni, mutta en kaipaa muuta. Olen yksin, mutta en yksinäinen”, artisti on aiemmin kuvaillut elämäänsä.
Lea jäi eläkkeelle 2008
Lea on vähentänyt keikkailua merkittävästi sen jälkeen, kun jättäytyi eläkkeelle 2008.
”Esiintymiset olen minimoinut, kun ei tuo matkailu enää kovin paljon avarra”, hän kuittaa pilke silmäkulmassa.
Silti esiintyjän veri vetää estradeille, ja Leakin käy viihdyttämässä keskimäärin kerran, pari kuukaudessa, etenkin kesäaikaan.
Heinäkuussa 2026 Lea konsertoi Kiuruveden Iskelmäviikolla ja kertoi samalla kuulumisiaan Iskelmä-tv:ssä, missä hän paljasti pilke silmäkulmassa ”tehneensä ruman tempun” ilmoittautumistiskin nuorukaiselle.
Lue myös: Lea Laven sai tähden Tampereen kadulle – myös Dallapé ikuistettiin
”Esittelin siinä sitten itseni…”
Huumorintajuinen ja elämäniloinen Lea kertoi haastattelussa, kuinka hän kävi Iskelmäviikon toimistossa ilmoittautumassa.
”Kysyin siltä pojalta, tunneksä mua. Hän sanoi, että en. Sitten kysyin, tiedäksä miksi mä tulin tänne. En”, Lea nauroi.
”Esittelin siinä sitten itseni ja vähän nolona jäi poika tietysti siihen… tein ruman tempun.”
Lea sanoi toki tietävänsä, että eivät ”nuo parikymppiset voi tietää millään” häntä.
”Koska en ole ollut televisiossa. Televisiossa olisi pitänyt olla jossakin ohjelmassa vakituisesti, pidempiä jaksoja. Ei ole ollut minulla haluja sellaiseen.”
Lue myös: Lea Laven juhlii oman vanhenemisen sijaan aina koiransa synttäreitä
”Miten noin vanha nainen menee tuonne”
Lea huomautti Iskelmä-tv:n haastattelussa, että fanien käytös on muuttunut kamerakännyköiden ansiosta.
”Tullaan kameran kanssa ja otetaan selfie-kuvia kamalan paljon. Meikäläinen on tehnyt illan hommat, tukka hikisenä ja hiki valu kasvoista, sitten otetaan selfie. En tiedä, onko niin onnistunut”, Lea nauroi iloisesti.
”Tukka hikisenä, sitten otetaan selfie…”
lea laven
”Ehkä kiinnostaa, miten noin vanha nainen menee tuonne… ja minkähän näköinen se on, kun läheltä katsoo. Varmaan tutkimusmatkailua tehdään!”
Katso Lea Lavenin keikkakalenteri tästä.
Katso Lea Lavenin haastattalu Kiuruveden Iskelmäviikolla 2026:











