Ota yhteyttä

Keikat ja kiertueet

Leif Lindeman ja Mirella-tytär laulavat taas yhdessä joulukonserteissa

Julkaistu

@

Leif Lindeman ja hänen tyttärensä Mirella Lindeman, 11, yhdistävät tänäkin jouluna voimansa – ja lauluäänensä – ja esiintyvät yhteisissä joulukonserteissa viidellä keikalla.

Isä ja tytär hurmasivat jo viime jouluna, kun he lauloivat yhdessä konserteissa. Paljon kiitosta saaneet esiintymiset saavat siis tänä vuonna jatkoa.

 

 

 

 

 

 

 

Mirella lauloi isänsä kanssa myös Leifin viimevuotisella Aito joulu -levyllä kappaleen Joululaulu.

“Mirella on hyvin kriittinen laulujeni suhteen. Hän on paras kriitikkoni. Mirellasta löytyy artistin vikaa, se on jo näkyvissä”, Leif on kertonut.

Joulua Lindemanit viettävät perinteisesti.

“Joulu merkitsee myös yhdessäoloa ja kiireettömyyttä, hyvää ruokaa ja sitä, että voi unohtaa kaiken muun. Käymme haudoilla, joulusaunassa, syömme perinteistä suomalaista jouluruokaa ja tärkein painotus on kiireettömällä yhdessäololla. Laitamme kodin juhlavaksi, eikä silloin mikään saa olla vaatimatonta.”

Joulun aikaan Leif on keikoista lomalla ja keskittyy akkujen lataamiseen sekä perheeseensä. Katso Leifin keikat tästä.

 

KATSO jouluiset kuvat Joululaulu-musiikkivideolta (2017):

KATSO videolta Leifin ja Mirellan jouluhassuttelua parin vuoden takaa:


Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.

 

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *