Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Maarit Peltoniemi uuden laulunsa synnystä: ”Poliisikameroita ja hirviä uhmaten”

Julkaistu

@

Maarit Peltoniemen debyyttialbumista, Haaveiden laiva, on kulunut 20 vuotta. Levytysten osalta Maarit viettää siis 20-vuotisjuhlavuotta.

Radiotaajuuksilla soitetuimpien kärkisijoilla Maarit Peltoniemi oli myös aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten biisillä Kuolematon, joka on Jukka Karppisen sävellys ja sanoitus. Tänään perjantaina (12.10.18) julkaistiin Maaritin uutuuskappale Toiset jatkaa matkaa.

”Jälleen löytyi Jukan kanssa yhteinen sävel”, vuoden 1994 tangoprinsessa kertoo.

”Olo kuin uudesti syntynyt”

Maarit Peltoniemi sanoo saaneensa kappaleesta demon viime kesän kuumimpien helteiden aikaan.

”Voin sanoa, että jo ensikuulemalta tuli vahva tunne, että tässä se on. Tämän hienon melodian ja tekstin haluan ehdottomasti tulkita, tästä tehdään uusi sinkku. Innostus uuden musiikin tekemiseen on jälleen vahva, olo on kuin uudesti syntynyt.”

Saman tekijätiimin kanssa jatkoa on luvassa, biisin toisena tekijänä on ollut Erkki Koivisto.

Maarit Peltoniemi keikkailee Coralia-orkesterinsa kanssa tanssikansalle tutulla ammattitaidolla, heidän ohjelmistoaan on kehuttu tanssittavaksi ja monipuoliseksi.

”Ajettu pimäessä yössä”

Myös hyvinvointialan ammattilaisena ja sporttisena artistina tiedetty Maarit on yhä musiikin suhteen intoa ja tarmoa täynnä. Energiaa riittää pitkillekin keikkamatkoille sekä iloista mieltä ihmisille jaettavaksi musiikin myötä.

”Toivon tälle laululle pitkää elämänkaarta. Tämän biisin eteen on tehty töitä, treenattu, laulettu, soitettu myös puhelimella, naurettu, ajettu pimeässä yössä poliisikameroita ja hirviä uhmaten, kuunneltu, suunniteltu ja mietitty, parhainta mahdollista lopputulosta hakien.”

KUUNTELE Toiset jatkaa matkaa -kappale tästä (säv. san. & sov. Jukka Karppinen, Erkki Koivisto. MagnumLive 2018):


Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *