Matti Ruohosen sairauden takia heränneet pelot ovat väistymässä.
sairaus
Juhlakiertuettaan tähdittävä Katri Helena on kärsinyt tänä syksynä ikävästä selkävaivasta.
Myös Meiju Suvas sairastui. Syystalven virukset jylläävät nyt halki maan.
Eini, 63, pahoittelee sairastumistaan.
Marko Maunuksela kärsii rajuista oireista ja joutui jäämään pois Tanssin tähdet -gaalaristeilyltä.
Pelko ja huoli kasvavat. Mikä Matti Ruohosta vaivaa? Keikkaperuutuksen lisäksi veljesten nettisivutkin katosivat.
Katri Helena joutui jäämään yllättäen pois messuilta sunnuntaina. Juhlakiertue jatkuu jo tiistaina.
Eija Kantola joutui poistumaan risteilyltä sairastuttuaan jo kolmannen kerran koronaan.
Diabetesta 19-vuotiaasta asti sairastanut Petolliset-tv-sarjan tähti Marita Taavitsainen miettii insuliinipumppua.
Eturauhassyöpää vastaan taisteleva T. T. Purontaka järkyttyi päädyttyään jo toisen syöpäepäilyn alle.
Saija Tuupanen joutui poistumaan kesken laulun lavalta Auran Nuortentalolla.
Laulava poliisi, hurmuritenori Petrus Schroderus on pitkällä sairauslomalla. Lue miehen kuulumiset ja katso hieno Hopeinen kuu -tulkinta.
Pahentunut tauti kaatoi Kari Hirvosen sairaspetiin. Sunnuntain (17.9.) Suurtanssit-risteilyllä hänet korvaa Heikki Koskelo.
Äkillisesti sairastuneen Juha Kangassalon tilalle rumpuihin hyppäsi yllättävä mies.
Eturauhassyöpää sairastava T. T. Purontaka on puolivälissä sädehoitoja. Laulaja kertoo voinnistaan Tanssiin.fi:n haastattelussa.
T.T. Purontaka, 61, sairastaa eturauhassyöpää. Lue iskelmäartistin tunnelmat!
Sopii toivoa, että sairaudelle taistelun hävinnyt Kari Hirvonen toipuu tiistaiksi 20-vuotisjuhlatansseihinsa.
Jyrki Nurminen yritti parhaansa, mutta joutuu nyt perumaan keikkansa.
Katja Karisukki kantoi vuosikausia salaisuutta sisällään ennen kuin uskalsi olla oma itsensä. Harvinainen autoimmuunisairaus ei estä tavoittelemasta...
Jorma Uotinen toipuu vakavasta sairauskohtauksestaan ja myöntää "itkevänsä välillä".
"Haluan olla avoin keräämättä säälipisteitä", Wanhan Kanalan vetäjä Jaana Pirttisalo-Mäkelä avaa rintasyöpäänsä.
Kake Randelin kertoi Radio Pookin Pooki Viihteellä -ohjelmassa, ettei vieläkään tiedä, missä kunnossa hänen äänensä on.
Iloisia uutisia: sairausloma päättyy ja Kake Randelin palaa laululavoille viikonloppuna.
Kuntonsa ja voimansa kolmen koronatartunnan takia menettänyt Casanova-orkesterin solisti Sami Rosholm, 38, päätti keskittyä perheeseensä.
Kake Randelinin, 68, sairausloma venyy yhä pidemmäksi.
Eino Grön joutui äkillisesti perumaan esiintymisensä ystävänsä Jouko "Jokkeri" Elevaaran 80-vuotistansseissa Aronkeitaalla lauantaina.
Einin, 62, pääsiäinen meni pipariksi.
Kake Randelinin, 68, sairausloma venyy pääsiäisen yli. Artistin edustaja kommentoi nyt tähden vointia ja tilannetta.
Kari Hirvonen suree: kärsä on tukossa ja viikonlopun keikat peruttu. Katso video!
Sairastunut Johanna Rantsi joutui perumaan keikkansa. Syksyllä on tiedossa kuitenkin uusi rooli ja työkuvio...






































