Tallinnan-reitillä tanssitaan kaiketi taas tuttuun tapaan, kun Victoria I -alus korvaa Silja Europan.
tanssit
Kun Laanihovi-hotellin omistajat kieltäytyivät vuokraamasta enää tilojaan, Saariselän talkoolaiset eivät antaneet periksi. Laanilan monotanssit suihkitaan nyt pihapaviljongissa.
Limingan nuorisoseurasta vahvistetaan syksyn tanssien yllättävä peruminen.
"Mennään täysillä ääntä ja iloa kohden. Tanssitaan ja pidetään hauskaa", Sari Tamminen sanoo. Hän järjestää Ilmaristen Metsäpirtillä...
Parketilla pääkin kuntoon! Kansainvälisen tutkimuksen mukaan tanssiminen voi jopa uudistaa aivoja.
Vuosia lavoja kiertänyt laulaja Hannu Mustonen pettyi nykytanssien tilaan.
Tangokuningas Pasi Flodström rohkaisi mielensä 18-vuotiaana ja meni lavatanssikurssille.
Huikeista tanssiliikkeistään ja eläytymisestään tunnettu Ari Nylund soittaa viimeisen keikkansa Sävelessä nyt sunnuntaina (30.7.).
Raatalan Humpparalli Salossa keräsi enemmän kävijöitä kuin viime kesänä, vaikka ukkosmyräkkä ja raju trombikin iskivät tanssifestareille.
Edes perisuomalaisen vaihtelevat juhannussäät eivät vesittäneet lavatanssien väkimääriä.
Suosittu Komiat otti nuoren orkesteritulokkaan, Reinon Retkueen, siipiensä suojiin. Lue hieno tarina!
Energia-orkesterin basisti Joonas Almila hyppäsi alas lavalta ja polvistui rakkaansa, tanssinopettaja Ulpu Jarvan eteen perjantai-iltana Kapakanmäellä.
Pavin tanssilavalla teinityttönä kesätöissäkin ollut Johanna Rantsi tekee paluun lavalle nyt artistin roolissa.
Tanssikansaa kuohuttava Metsäpirtin maalaislavan melukiista Liedossa jatkuu sittenkin. Sari Tamminen kiroaa loputonta valitusrumbaa.
Jari Sillanpää on tekemässä paluuta myös tanssilavoille. Kohuttu tähti suree kohtaloaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä.
Kaisa Hirsisaari ja Timo Kangastie tekivät rohkean teon: kolmekymppinen yrittäjäpari osti 60-luvulla rakennetun Hangan lavan urheiluseuralta. Päänvaivaa...
"Aika työntäyteinen on tämä eläkeikä", Arto Nuotio, 70, nauraa haastatteluvideolla.
Virpi Piippo kuvaa Kyösti Mäkimattilan sanoittamaa erilaista tanssikappaletta omaksi voimabiisikseen. Lue tangoprinsessan kuulumiset ja kuuntele uutuus!
Antti Ahopelto & Etiketti hurmasivat Suurtansseissa, ja Antti ilahtui muusikkoystävänsä paluusta koskettimien taakse. Videolla Antti lupaa myös...
Kari Hirvonen joutui vaihtamaan tanssilavat sairasvuoteeseen.
Tanssialan legenda Jouko "Jokkeri" Elevaara järjestää huhtikuussa isot 80-vuotisjuhlat Aronkeitaalla. "Entisin kulta-aikoihin ei ole paluuta", Jokkeri sanoo.
Äkillisesti jo marraskuussa sairastunut Amadeus Lundberg on yhä poissa pelistä.
Tommolan Suurlava tanssitti järven rannalla yli 50 vuotta, mutta nyt se ei kelpaa kenellekään.
Pyöreitä vuosia täyttävä Rainer Bollström lähtee juhlakiertueelle koronavuosien jälkeen. Levylle on tulossa yllätyksiä.
Amore-yhtyeensä hyvästelevä Leif Lindeman aloittaa helmikuussa vanhan tuttunsa, Rosette-orkesterin kanssa keikkailun. Lue Leifin sekä Rosetten kommentit!
Metsäpirtin tanssilavaa puolustava Sari Tamminen sanoo, että hänellä on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Ketkä tanssittavat tapanina – ja missä? Katso kätevä kooste!
Leif Lindeman ja Amore ennättivät vajaassa viidessä vuodessa soittaa 550 keikkaa yhdessä. Nyt tiet eroavat yllättäen ja...
Anita Hirvonen seisoo jo toinen jalka laululavala, sillä terveys on reilassa ja polvikin kunnossa. Lue tuoreet kuulumiset!
Verovelkojen takia konkurssilla uhattu lappajärveläinen kylpylähotelli Kivitippu ei anna periksi.







































