Nuori nokialainen iskelmäartisti Oskar Lehtinen haluaa yhdistää perinteisen tanssilavakulttuurin ja nuoremman yleisön. Lue haastattelu!
tanssit
Iso virhe huoltoasemalla aiheutti päänvaivaa Johanna Rantsille ja Mojova-orkesterille.
Yrittäjäpariskunta Seija ja Tuomo Övermark lähtevät toiseen kesäänsä Halkosaaressa luottavaisin mielin, sillä viime kausi toi mukanaan myös...
Manu Syrjänen oli tunnettu keskisuomalainen tanssien järjestäjä ja Matti Nykäsen ex-manageri.
Taikakuu joutui väistymään.
Tangokuningas Jari Sillanpää esiintyy kesällä myös tanssilavoilla, vaikka heikko lipunmyynti kaatoikin huhtikuun juhlakonsertit.
Pienen satakuntalaiskunnan perinteikäs tanssilava on 77 vuoden ikäinen.
Koivuniemen Herran farmi jatkaa legendaarisen Merikievarin tanssiperinteitä Merikarvialla.
Joensuussa aletaan tanssia Joku-talon parketilla lauantai-iltaisin.
Marina Palace -hotellissa Turussa aletaan tanssia torstaisin.
Eläkkeelle jäänyt Kalle Jussila tekee nyt paluun lavoille.
Sotkamon Nuorisoseura järjestää kesällä 2026 Kainuu tanssii ja soi -tapahtumia seurantaloilla.
Virpi Korhonen, 76, joutui jättämään haikeat hyvästit Tukholmassa järjestämilleen Jukola-kerhon tansseille. Syynä tanssiperinteen loppumiseen oli raha.
Tanssikansankin suosima kuopiolainen hotelli Iso-Valkeinen sai sittenkin jatkoaikaa.
Pitkään odotetut naistentanssit pyörähdellään nyt Hepokatissa Tampereella.
Lavatanssit ovat lämminhenkistä yhdessäoloa, jossa pienet eleet, katsekontakti ja hyvä käytös tekevät illasta sujuvan kaikille. Tämä Tanssiin.fi:n...
Jukka Ruusumaa palaa vuosien tauon jälkeen Four Roses -orkesterin solistiksi – ja tällä kertaa rinnalla nähdään hänen...
Suomen rakastetuimmat tanssilavat löytyvät vuodesta toiseen samoista paikoista. Moni niistä on taipunut jo yli 60 vuoden ajan...
Iissä sijaitseva Merenhelmi sulki yllättäen ovensa.
Järjestäjät toivovat, että lavatanssit saataisiin ruokaravintoloihin ympäri Suomen. Katso video!
Tanssit jatkuvat Kalliojärvellä.
Kultainen harmonikka -menestyjä Jonna Pirttijoki toteutti haaveensa.
Kari Vepsä lataa Suomalaiset lavatähdet -kirjassa, että nuoremmat lavatanssijat ovat kovia valittamaan ja kritisoimaan.
Tanssipaikkanakin suosittu Imatran kylpylä hakeutui yrityssaneeraukseen.
Kahvikakutkin mies aikoo leipoa tansseihin itse.
Tanssipaikkanakin tunnetun Tallukan osti kotimainen, iso yritysryhmä.
Sairaus kaatoi nuoren tanssiartistin.
Jorma "Pappa" Saahko paljastaa, mitä 90-vuotissynttäreillä tapahtui.
Tanssipaikkanakin tunnetun hotelli Tallukan omistuksesta käytiin kiihkeä tarjouskilpailu.
Johanna Rantsi joutui äkillisesti sairasvuoteelle.








































