Ota yhteyttä

Orkesterit

Tanssiorkestereiden SM-kisaajat selvillä – Teemu Roivainen kiitteli nuorekasta asennetta ja persoonaa

Julkaistu

@

Tämän vuoden Tanssiorkestereiden SM-kilpailuun osallistuneista orkestereista on valittu jatkoon neljä persoonallista ja nuorekasta yhtyettä.

Kilpailuun seuraaviin vaiheisiin lähtee kisaamaan naismuusikoista koostuva Neitoset, rautalankamusiikkiin painottuva Patajätkä, Turun konservatorion kasvateista koostuva Särmä sekä ammattimuusikoiden muodostama Weranta Keski-Suomesta.

Tuomaristossa kotimaisen musiikin osaajia

SMOrk-tuomaristossa nähdään tänä vuonna vahvaa osaamista kotimaisen musiikin kentältä. Mukana ovat tangokuningas 2014 Teemu Roivainen, musiikkitoimittaja Marja Ollakka, Auran nuortentalon ohjelmavastaava ja pj. Ville Mäkelä, Ruusulinnan toimitusjohtaja Marika Plaketti sekä Kullervo Linnan Säätiön edustajana kirjailija-toimittaja ja suomalaisen viihteen historioitsija Maarit Niiniluoto.

Tuomariston puheenjohtajana nähdään Finlanders-yhtyeestä tuttu muusikko Jussi Lammela.

Suomessa muusikkojen osaaminen on erittäin korkealla tasolla. Soittotaidon lisäksi yhtä tärkeää on myös asenne ja kontaktin ottaminen yleisöön. On tärkeää, että jokainen yhtyeen jäsen näyttää oman persoonansa ja “juttunsa” lavalla, piiloutumatta kenenkään taakse. Oleellista kokonaisuuden kannalta on myös visuaalisuus, kunnon kalusto ja soittimet sekä treenaus“, Teemu Roivainen kertoo näkökulmistaan tuomarointitehtävän edessä.

Persoonallisuus, taito ja asenne, pitää olla iloa ja valoa sekä tuntemus suomalaisen musiikillisen sielunmaailman eri puolista”, Marja Ollakka summaa kriteerinsä voittavalle orkesterille.

SMOrk-tuomaristossa ovat Teemu Roivainen, Jussi Lammela, Ville Mäkelä, Marjo Ollakka (alh. vas), Marika Plaketti sekä Maarit Niiniluoto.

“Siisti yleisilme ja energinen asenne valtteja”

Tanssilavatoiminnan ammattilaisten Ville Mäkelän ja Marika Plaketin ajatukset parhaasta orkesterista kiteytyvät yleisökontaktiin:

Varma ja yleisön hurmaava orkesteri”, Mäkelä kertoo.

Iloinen ja energinen asenne, joka näkyy yleisölle,” Plaketti lisää.

“Intohimo tanssittamiseen ja viihdyttämiseen on tärkeintä. Avaintekijöitä on myös siisti yleisilme ja vaivattoman näköinen toiminta sekä lavalla että sen ulkopuolella”, kertoo Jussi Lammela.

Kilpailujohtajana toimii Krista Westerlund (Gramofoni Oy) ja kilpailun suojelijana tangokuningas Kyösti Mäkimattila. Tänä vuonna stipendin voittajaorkesterille tulee jakamaan Kullervo Linnan Säätiö.

Semifinaali ja finaali Seinäjoen Tangomarkkinoilla

Jatkoon päässeet 4 orkesteria kilpailevat SMOrk Semifinaalissa ke-pe 10.-12.7. Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

Semifinaalista tuomaristo valitsee vaiheittain ensin 3 orkesteria jatkoon, ja lopulta 2 orkesteria lauantaina 13.7. käytävään SMOrk Finaaliin. Finaaliin valitut orkesterit esittävät omaa ohjelmistoaan sekä lisäksi säestävät kahta Tangokuninkaallista.

Juontajana Seinäjoen kilpailuvaiheissa nähdään Tanssiorkesteri Kaihon (SMOrk 2017) riveistä tuttu Tuomas Salminen.

Tanssiorkesteri Kaihon komea solisti Tuomas Salminen juontaa SMOrk-kilpailun Seinäjoella heinäkuussa ja esiintyy myös Auran nuortentalolla huhtikuussa.

SMOrk-päivä Auran nuortentalolla huhtikuussa

Ennen Seinäjoen Tangomarkkinoita Auran nuortentalolla järjestetään 13.4. SMOrk-päivä, jolloin kuvataan AlfaTV:n kanssa SMOrk-orkesterien esittelyjaksot sekä Tanssi Kanssain tv-ohjelmaa, jossa orkesterit esittävät omaa ohjelmistoaan.

Yleisölle suunnatussa tanssi-illassa orkestereiden vierailevina solisteina esiintyvät myös tangokuninkaalliset Petri Hervanto ja Tiina Räsänen sekä SMOrk 2017 Tanssiorkesteri Kaihon solisti Tuomas Salminen.

Komiat on hallitseva Tanssiorkestereiden SM-tittelin haltija.

SMOrk-kilpailua on järjestettiin ensin vuosina 1990-2009 Ylläs Soikoon -tapahtuman yhteydessä. Kilpailu sai uuden tulemisen, kun se siirtyi Seinäjoen Tangomarkkinoiden ohjelmistoon vuonna 2017 ja järjestetään niinikään kolmatta kertaa Tangomarkkinoilla heinäkuussa 2019.

Kilpailusta on noussut esiin merkittäviä tanssiorkestereita Suomen tanssilavojen kestosuosikeiksi mm. Varjokuva, Tanssiorkesteri Kaiho, Korsuorkesteri, Unelmavävyt, Seinäruusut, Nelinpeli, Teemu Harjukari & Taivaanrannanmaalarit ja Petoman.

Viime vuonna mestaruusvoiton vei Komiat, jonka nuorista muusikoista koostuva rivistö on noussut muutamassa kuukaudessa tanssikansan uudeksi lavasuosikiksi.

SMOrk-kilpailun järjestää yhteistyössä Gramofoni Oy ja Seinäjoen Tangomarkkinat Oy.

 



Lähde nyt edullisesti risteilylle Tallinnaan tai Tukholmaan! Ikaalisten Matkatoimiston kautta löydät parhaat hinnat ja täyden palvelun.
Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.
Säästä satasia - edullisempi sähkö 2 minuutissa! Kotimainen Sähkömittari kilpailuttaa sähkötarjoukset puolestasi ja etsii sinulle edullisimman vaihtoehdon. Klikkaa heti tästä!

 

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *