Aidoin iskelmä Top 10 -listalla ovat Vesterinen yhtyeineen, Katri Helena, Komiat ja Finlanders.
Aito Iskelmä -radiokanava järjesti tänä keväänä kuulijoilleen äänestyksen kaikkien aikojen aidoimmasta suomalaisesta iskelmästä.
Kanava julkaisi 50 eniten ääniä saanutta iskelmää pääsiäisen aikaan. Mukana vilisee luonnollisesti tuttuja hittejä ja artisteja vuosikymmenten varrelta. Esimerkiksi listan viimeiselle, 50. sijalle jäi Jamppa Tuomisen Kevään ensi kukkanen, Reijo Taipaleen Satumaa oli 47. ja Kake Randelinin Avaa hakas 48.
Katri Helenan Katson sineen taivaan ylsi äänestyksessä sijalle 36, Vasten auringon siltaa sijalle 28 ja Mun sydämeni tänne jää sijalle 19. Näiden lisäksi peräti kaksi Katrin hittiä nousi myös Top10-listalle.
Paula Koivuniemen Luotan sydämen ääneen oli 27. ja Aikuinen nainen 15.
Tapani Kansan R-A-K-A-S jäi niukasti kympin kärjestä ja oli sijalla 11.
Katri Helena sai kaksi hittiään Top10-listalle
Kymmenen kärjen muodostivat sinivalkoiset iskelmäklassikot.
Katri Helenan kappaleista Katson autiota hiekkarantaa menestyi parhaiten äänestyksessä ja oli sijalla 7. Anna mulle tähtitaivas ylsi sijalle 9.
Kari Tapion kestohitti Olen suomalainen oli sijalla 4 ja Finlandersin rakkausklassikko Oikeesti sijalla 5.
Lue myös: Suomen 10 kauneinta rakkauslaulua – nämä iskelmät ovat kansan suosikkeja
Parhaiten ”perinteisistä” iskelmäesiintyjistä menestyi Komiat-yhtye, jonka jättihitti Kaihosielu ylsi kolmen kärkeen sijalle 3.
Toiseksi radionkuuntelijat ääenstivät Juha Tapion Jotain niin oikeaa, ja Suomen kaikkien aikojen aidoin iskelmä 2026 on Vesterinen yhtyeineen esittämä Kohti sydänpeltoja.
Katso Vesterinen yhtyeineen Kohti sydänpeltoja:
Vesterinen: ”Musiikki lohduttaa ja tuo toivoa”
Tero Vesterinen sanoi, että äänestysvoitto lämmitti ”vähintään yhtä paljon kuin kevätaurinko tässä pellon laidassa”.
”Kaikenlainen musiikki on tarpeen tässä maailmanajassa. Musiikki lohduttaa ja tuo toivoa tämmöisinä vähän synkempinä aikoina”, Vesterinen sanailee.
”Luottakaamme siihen, että hommat kääntyy vielä parempaan suuntaan.”
Katso Tero Vesterisen tervehdys:
Kaikkien aikojen aidoin iskelmä Top10
- VESTERINEN YHTYEINEEN – KOHTI SYDÄNPELTOJA
- JUHA TAPIO – JOTAIN NIIN OIKEAA
- KOMIAT – KAIHOSIELU
- KARI TAPIO – OLEN SUOMALAINEN
- FINLANDERS – OIKEESTI
- JUHA TAPIO – KAKSI PUUTA
- KATRI HELENA – KATSON AUTIOTA HIEKKARANTAA
- RAULI BADDING SOMERJOKI – PARATIISI
- KATRI HELENA – ANNA MULLE TÄHTITAIVAS
- EPPU NORMAALI – VUONNA 85
Lähde: Aito Iskelmä









Ikinä kuullutkaan tuota Vesterisen kappaletta
En ole samaa mieltä tuosta listasta
Oikeat iskelmät löytyvät 30-60 luvuilta, nyt listalla enimmäkseen suhteellisen tuoreita kappaleita, joista ehkä pari jää klassikoksi vuosikymmenten jälkeen