
Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailu on edennyt jälleen yhden, ison askeleen eteenpäin.
Laulukilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 300 laulajaa, joiden joukosta yleisö sekä ammattiraati valitsi aiemmin kevättalvella yhteensä 40 laulajaa jatkamaan tietään Livekarsintaan.
Lempäälän Ideaparkissa käytiin lauantaina, 10. toukokuuta tangokisan Livekarsinta. Kaksikymmentä naislaulajaa ja kaksikymmentä mieslaulajaa vietti pitkän ja jännittävän päivän ostoskeskuksen keskusaukiolla. Kukin neljästäkymmenestä kisaajasta esitti yhden kappaleen.
Yleisöä oli paikalla sangen runsaasti, ja tunnelma tuttuun tapaan iloinen ja kannustava. Tapahtuman juonsi vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen.
Livekarsinta huipentui iltapäivällä tulosjulkistukseen, jolloin paljastui, ketkä putosivat ja ketkä pääsivät jatkamaan kruunujahtia semifnaaliin. Laulajista puolet putosi Ideaparkissa pois.
Maunuksela myönsi: “Kisan joutui jättämään moni todella hyvä laulaja”
Yleisö oli saanut äänestää omat suosikkinsa eli viisi mies- ja viisi naislaulajaa jatkoon. Loput 5+5 valitsi Lempäälän Livekarsinnassa paikalla ollut tämän vuoden 2025 arvovaltainen tangotuomaristo.
Tuomaristossa istuvat laulaja Waltteri Torikka, laulaja ja näyttelijä Maria Lund sekä radiotoimittaja ja muusikko Pekka Laine. Tuomariston puheenjohtajana jatkaa radiojuontajanakin meritoitunut, vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela.
“Livekarsinta osoitti taas kerran sen, miten upeita laulajia kisassa on mukana. Esitykset oli viritetty parhaimmilleen, ja se näkyi ja kuului koko päivän ajan. Tuomaristo pääsi ensimmäistä kertaa kasvotusten kilpailussa mukana olevien laulajien kanssa. On hienoa seurata miten laulajat heräävät eloon yleisön edessä ja seurata miten kukin hurmaa paikalla olevan yleisön tai selviytyy paineen alla kun uusintaottoja ei enää ole”, Marko Maunuksela kommentoi.

“Tämän vuotisessa kilpailussa on merkillepantavaa, että jo Livekarsinnan jälkeen kisan joutui jättämään moni todella hyvä laulaja. Tuomaristo keskusteli pitkään omista valinnoistaan, kokosi omat arvioinnit yhteen ja teki lopulta hyvin yksimielisen päätöksen jatkoon menijöistä.”
“Tuomaristo keskusteli pitkään valinnoista”
“Tuomaristo pyrki ottamaan huomioon hyvän laulutaidon lisäksi myös kokonaisvaltaista esiintymistä, tekstin tulkintaa, vuorovaikutusta yleisön kanssa ja sitä kuinka laulaja tuo esille omaa persoonaansa ja karismaa. Me tuomaristossa haluamme lähettää tänään kisan jättäneille sellaiset terveiset, että vaikka jatkopaikka ei tällä kertaa irronnut, niin se ei tarkoita, etteikö pärjäämismahdollisuuksia olisi tulevaisuudessa.”
Semifinaali nähdään Yleltä
Semifinaali on vuorossa Hyvinkäällä 24. toukokuuta, ja sieltä tuomaristo valitsee sitten neljä nais- ja neljä mieslaulajaa eteenpäin Seinäjoelle. Semifinaali nähdään suorana lähetyksenä Yle Areenassa.
Semifinaalin juontaa vuoden 2007 tangokuningatar Jenna Bågeberg, joka on myös toinen Seinäjoella perjantaina 11. heinäkuuta kuultavan Paikka auringossa -konsertin juontajista.
Uudet tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 12. heinäkuuta 2025.
Laulukilpailun finaalissa tuomaristo valitsee finalisteista 2 kuningatar- ja 2 kuningaskokelasta superfinaaliin, joista yleisö äänestää vuoden 2025 tangokuningattaren sekä tangokuninkaan.
Vielä ei ole tiedossa, kuinka suoran tv-finaalin yleisöäänestys suoritetaan.

Hanna Hirvonen ja Katariina Keinänen semifinaaliin
Kuningatarkilpailussa Livekarsinnasta etenivät Semifinaaliin monia tuttuja laulajia.
Jatkoon valittiin muun muassa viime kesän kuningatarfinalisti, haminalainen Emma Daniels, 26, ja helsinkiläinen Laura Lindell, 41.
Kajaanilainen pitkän linjan laulaja ja tangoprinsessa Hanna Hirvonen, 43, on myös jatkossa, samoin IskelmäMestari 2023 -voittaja, lahtelainen Katariina Keinänen, 47.
Sari Hellsten putosi nyt jatkosta
Tangonuori 2015 Tytti Pihlajamäki Huittisista eteni tuomariston äänillä jatkoon, yleisöäänet taas veivät jatkoon The Voice of Finland -voittaja 2022 Susanna ”Sussu” Erkinheimon, 40, ja Kultainen harmonikka -menestyjä Jonna Pirttijoen, 38.
Pudonneita ovat mm. tuttu tanssittaja Sari Hellsten, 46, Valkeakoskelta ja iskelmälaulaja T. T. Purontaan tytär, kokkolalainen Kiia Purontaka, 32.
KATSO Laura Lindell Siks oon mä suruinen 10.5.2025:
Antti Railio ja Jere Toivonen jatkavat
Kuningaskisassa ehkä eniten huomiota tänä vuonna on herättänyt The Voice of Finland -voittaja ja hevimiehenä tunnettu laulaja Antti Railio.
Iskelmää rakastava Antti on lähdössä kesällä tanssilavoillekin keikkailemaan, kuten Tanssiin.fi vastikään uutisoi.
Lue myös: Katso kuva: Voice-voittaja Antti Railio lauloi ensitangon ala-asteella – yllättää nyt tanssilavoilla
Antti eteni Livekarsinnasta jatkoon.
Semifinaaliin pääsivät myös tanssikansalle tutut kajaanilainen Teemu Ahtonen, 42, kuopiolainen Markku Uhlbäck, 42, keravalainen Mertsi Lindgren, 44, alajärveläinen Kyösti Lindeman, 20, ja turkulainen Iskelmämestari Jere Toivonen, 50.
Myös Joel Hallikaisen poika Eeli Hallikainen eteni jatkoon.
Ville Köngäs, Henry Friman ja Voice-Risto putosivat yllättäen
Viime vuonna sykähdyttänyt syntymäsokea torniolainen Ville Köngäs, 25, putosi nyt jatkosta, samoin tämän vuoden Voice-laulukilpailussa menestynyt nokialainen Risto Piirainen, 50. Semifinaaliin eivät päässeet myöskään lahtelainen Robin Berg, 45, helsinkiläinen Visa Luttinen, 53, eikä orimattilalainen Henry Friman, 45.
Lue myös: Kerran jo pettynyt Kyösti Lindeman teki päätöksen tangokisan suhteen
KATSO Kyösti Lindeman Eron hetki on kaunis 10.5.2025:
KATSO Markku Uhlbäck Mun aika mennä on 20.5.2025:
KATSO Risto Piirainen Romanialainen kitara 10.5.2025:
Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun semifinalistit 2025
NAISET
Yleisön äänillä jatkoon
Sussu Erkinheimo, Laihia
Helena Haaparanta, Helsinki
Hanna Hirvonen, Kajaani
Katariina Keinänen, Lahti
Jonna Pirttijoki, Ilmajoki
Tuomariston äänillä jatkoon
Heidi Aaltokoski, Kannus
Emma Daniels, Hamina
Susanna Leppänen, Vastinki
Laura Lindell, Helsinki
Tytti Pihlajamäki, Huittinen
MIEHET
Yleisön äänillä jatkoon
Teemu Ahtonen, Kajaani
Antti Huhtala, Kannus
Kyösti Lindeman, Alajärvi
Antti Railio, Nurmo
Markku Uhlbäck, Kuopio
Tuomariston äänillä jatkoon
Eeli Hallikainen, Turku
Mertsi Lindgren, Kerava
Veeti Tikkanen, Helsinki
Jere Toivonen, Turku
Toni Ylimäki, Seinäjoki
Seinäjoen Tangomarkkinat Ylen kanavilla 2025
La 24.5. Laulukilpailun Semifinaali klo 19 / suora lähetys Yle Areenassa
Pe 11.7. Paikka auringossa -konsertti / Yle TV1 ja Yle Areena (suora lähetys)
La 12.7. Laulukilpailun Finaali / suora lähetys Yle TV1 ja Yle Areena
Television ja Yle Areenan lisäksi Yle Radio Suomi seuraa ja lähettää parhaita paloja Seinäjoen Tangomarkkinoilta tapahtumaviikonlopun ajan.