Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Tiesitkö? Finlandersin nimi keksittiin Kaliforniassa – katso vanha kunnon tv-tanssien potpuri

Finlandersin tarina on huikea ja värikäs.

Julkaistu

@

Finlanders.

Videoarkistojen kätköissä on välillä nostalgista piipahtaa. Kuten tämä Finlandersin hyväntuulinen potpuri MTV:n suositussa Toivotaan toivotaan -ohjelmassa vuonna 1986 osoittaa. Voit katsoa videon tämän artikkelin lopusta.

Vaatteet ja tyylit ovat kasaria, mutta kappaleissa on potkua ja tuolloin vasta uransa alkuvaiheessa oleva Finlanders panee parastaan. Orkesterihan perustettiin 35 vuotta sitten, vuonna 1984.

Pienestä pitäen rumpuja soittanut Jussi Lammela muutti Turkuun 1970-luvun loppupuolella ja päätyi Aura-Humppa -nimiseen orkesteriin, joka säesti Henry Theeliä.

”Olin silloin myös päivätöissä lääkintävahtimestarina Kaupunginsairaalassa. Jussi Lammelan orkesteriksi bändi muuttui Aura-Humpan hajottua ja alkoi muutaman vuoden kestänyt Matti ja Teppo -kausi”, Jussi muistelee.

Hynttyyt yhteen Arto Nuotion kanssa

Lammelan nimikko-orkesterissa soitti myös nuori Lasse Paasikko, nykyinen Finkkujen kosketin- ja haitarinsoittaja.

Mainos

”Jussi Lammelan orkesterissa oli tuolloin kosketinsoittaja, joka halusi tehdä keikkaa vain viikonloppuisin, minä taas halusin toimia päätoimisena muusikkona – niinpä vaihdoimme bändejä helmikuussa 1983″, Lasse kertoo.

Yhteistyö lahjakkaan turkulaislaulaja Arto Nuotion kanssa alkoi kesällä 1984, ja siitä käynnistyi Finlandersin legendaarinen, tähän päivään asti ulottuva ura. Nuotio lauloi Finkuissa vuoteen 1990 asti. Nyttemmin Arto on menestynyt tähtisolisti ja turkulaisen ohjelmatoimisto Gramofonin omistaja.

 

Nimi syntyi Jenkeissä

Finlandersin nimi muuten keksittiin Amerikassa.

Lasse opiskeli 1980-luvun alussa vuoden verrran Kaliforniassa  tie- ja vesirakennusalaa:

”Sisäisessä nimikilpailussa voiton vei Kalifornian vuoden aikana kehittelemäni Finlanders”, Lasse Paasikko kertoo.

”Irtisanouduin siivoustöistä”

Finkkujen kolmas alkuperäinen jäsen, basisti Aarne Hartelin kertoo, että vuosi 1983 oli hänen muusikon uransa käännekohta.

Mainos

”Marssin Turun Alkeis-Säveleen kysymään opetusta sähköbasson soitossa. Sieltä löytyi Iiro Salmi -niminen mies, jonka luona kävin muutamia kertoja jamittelemassa ja saamassa joitain vinkkejä. Iiro soitti silloin koskettimia Jussi Lammelan orkesterissa.”

Iiro oli siis kosketinsoittaja, jonka kanssa Lasse Paasikko vaihtoi paikkoja.

”Iiro kertoi Jussille, että nyt olisi tyrkyllä nuori kaveri, jolla saattaisi olla vähän lahjojakin. Jussi otti yhteyttä ja kutsui keikalle kokeeksi vappuna 1983. Sanoin itseni irti siivoustöistä ja lähdin vappukeikalle Matin ja Tepon kanssa Savonlinnaan. Siitä se lähti”, Aarne Hartelin muistelee.

Katso Finlandersin keikat tästä.

KATSO videolta Finlandersin tv-esiintyminen Toivotaan toivotaan ohjelmassa 1986:

Mainos