
Ilmaristen Metsäpirtin maalaislavan kohtalo Liedossa on herättänyt valtavasti huomiota tanssipiireissä. Tanssiin.fi kertoi eilen lavan joutumisesta vuosikausien valitusrumban kohteeksi.
Jo vuonna 2016 alkanut sotku johtuu siitä, että osa Ilmaristen tanssilavan lähistöllä asuvista asukkaista ja naapureista on hermostunut tansseista kantautuvaan meluun.
Asukkaat ovat valittaneet jo kolme kertaa Turun ja Vaasan hallinto-oikeuksiin.
→ Lue myös: Surullinen sotku: naapurit valittivat tanssilavasta – vuosikausien oikeusrumba
Uutinen on kerännyt toistasataa kommenttia sosiaalisessa mediassa ja lavalle on virrannut kannustusta. Monet ovat kummastelleet myös, miten lavatansseista vain muutaman kerran kesässä kantautuva ”melu” voi häiritä naapurustoa näin mittavissa määrin.
”Puuhataan syksyksi hyväntekeväisyystanssit”
Myös television tanssiohjelmien entinen tähtijuontaja Sari Tamminen on pöyristynyt valitusrumbasta. Sari muistetaan sujuvasanaisena ja pidettynä juontajana, joka 1990- ja 2000-luvuilla juonsi lukuisia supersuosittuja tv:n tanssi- ja viihdeohjelmia kuten Kesäillan valssi, Sataman valot, Kansanhuvit ja Huvin vuoksi.
”Voi tsiisus!” -Sari Tammisen reaktio
”Voi tsiisus! Voin vaan luvata, että minä tulen taistelemaan tämän lavan puolesta!” Sari ilmoitti Facebookissa.
”Keväällä muutamme takaisin Ilmarisiin ja syksyksi puuhataankin taas hyväntekeväisyystanssit. Viimeksi keräsimme 4 000 euroa lasten psykiatriselle osastolle.”

”Hävettää ja harmittaa”
Sari Tamminen ei säästele tuntemuksissaan.
”Hävettää nää saamarin valittajat. Miksi ihmeessä muuttaa lavan viereen, jos se kerran häiritsee?? Päivät on urheilutoimintaa lapsille, mutta se varmaan teille kelpaa? Harmittaa tuollaiset valittajat.”
Sari on yhä suosittu tanssitapahtumien juontaja: hän on monena kesänä emännöinyt mm. Kiuruveden Iskelmäviikkoja.
[eafl id=”22314″ name=”Kaupppa tanssiin.fi” text=”Kyöstin runokirja, Souvareiden huppari, Matin & Tepon t-paita… Tanssiin.fi:n kauppa on uudistunut. Tanssitähtien fanituotteita sekä tarkasti valikoituja design-tuotteita. Tutustu heti!”]
[eafl id=”15342″ name=”Iittala” text=”Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.”]
[eafl id=”25090″ name=”Hulavanne” text=”Hulavanne on tehokas ja huippusuosittu! Eri painoja, myös lapsille. Tilaa nyt tarjoushintaan, alk. 29,90€. Runsas, mutta rajoitetu erä. Nopea toimitus Postiin.”]
[eafl id=”22827″ name=”Fenix” text=”Haluatko heti kesäkuntoon ilman raskasta kuntoilua? Fenix-rasvanpolttajan teho perustuu patentoituun kuituyhdisteeseen. Tilaa kesävartalosi vain toimituskulujen hinnalla 6,90 €!”]











