Matin ja Tepon veljesenergiaa.
Matti ja Teppo ovat sairauskurimuksen takia joutuneet perumaan syyskuun viimeisenkin keikkansa.
Tanssiin.fi uutisoi viime perjantaina (1.9.), että turkulainen veljesduo koki esiintyvän artistin ikävimmän kohtalon eli viime hetken sairastumisen.
Matti Ruohonen, 74, sairastui äkillisesti ja suosikkiveljekset joutuivat perumaan Krouvin lavakeikkansa Hartolassa vain noin tunnin varoitusajalla.
Lue myös: Matti Ruohonen, 74, sairastui: Matti ja Teppo peruivat äkillisesti keikkansa
Samaan syssyyn Matti ja Teppo peruivat myös viime lauantain (2.9.) odotetun keikkansa Saarijärven Kukonhiekan huvikeskuksessa.
Jämsän-keikka on peruttu
Nyt turkulaiskaksikon fanit saavat lisää kylmää vettä niskaansa.
Matti ja Teppo tiedottavat, että heiltä jää väliin myös ensi perjantain (8.9.) esintyminen Jämsässä Akuliinan aukiolla.
”Pahoittelemme”, superduo harmitteli somessa.
Joulukuussa vielä laivalle
Jämsän-keikka olisi ollut Matin ja Tepon syksyn viimeinen.
Heillä on joulukuussa vielä yksi laivakeikka Baltic Princess -aluksella, joka lähtee Matin ja Tepon kotisatamasta Turusta. Kyse on isosta Aito Iskelmä -risteilystä, jolla viihdyttävät myös Juha Tapio, Arja Koriseva, Marko ja Jukka & Jackpot sekä Jaska Mäkynen.
Lue myös: 70 vuotta pian täyttävä Matti Ruohonen säveltää uutta levyä ja tuntee olonsa ”nelikymppiseksi”
Tämän jälkeen veljekset ovat perinteiset jääneet pidemmälle talvilomalle ja ladanneet akkuja matkustellen ja perheidensä parinsa.
Kutsuuko Kanaria taas talvilomalla?
Etenkin Matilla on ollut tapana lomailla Kanariansaarilla.
Teneriffa on tähden suosikkisaari. Onpa hän väläytellyt koko talvenkin viettämistä siellä.
”On mukava, kun lapset perheineen tulevat lomailemaan kanssamme. Saa ajatukset pois keikoista. Minulla pitää olla pakettitolkulla Juhlamokkaa mukana ja paljon kirjoja. Eipä matkalaukkuun paljon muuta sitten mahdukaan”, Matti on kertonut.
Lue myös: Teppo Ruohonen täytti 75 Teneriffalla – odotteli rollaattoria lahjaksi perheeltä










