Jouni Keronen ja Sirpa Sola.
Elokuu oli taas sitä aikaa vuodesta, jolloin iskelmäartistit vierailivat studiossa äänittämässä uusia jouluisia kappaleita.
Mielenkiintoisin tuore duettopari bongattiin elokuisena viikonloppuna, kun vuoden 1998 tangokuningas, Toijalassa asuva Jouni Keronen ja niin ikään 90-luvulla uransa aloittanut kuopiolainen Sirpa Sola lauloivat yhdessä Helsingin Roihupellossa.

Sirpahan on aikoinaan laulanut duettona levylle myös tangokuningas Marko Maunukselan kanssa, ja viime syksynä hän yllätti kuulijansa paljon radiossa soineella Pikkulinnut-singellä. Sirpa Sola muistetaan myös television The Voice Of Finland -esiintymisestään vuonna 2023.
”Etenin Maija Vilkkumaan tiimissä Knockout-vaiheeseen. Kokemus toi valtakunnallista näkyvyyttä, uusia faneja ja vahvisti luottamustani laulajana. Kilpailu oli myös matka, joka auttoi löytämään uusia puolia itsestäni”, Sirpa kuvaa.
Sirpan tyttönimi on muuten Korkalainen.
”Kömpelö sukunimeni nousi esille esiintymiskoulutuksessa. Koska vahvuuksiani on valoisuus, taiteilijanimekseni tuli Sirpa Sola. Aurinko.”
Muistatko Jounin ja tangokuningatar-Johannan joulusuosikit?
Jouni Keroselle tuleva uusi joululaulu on ikään kuin jatkoa serkkunsa, tangokuningatar Johanna Debreczenin kanssa tekemilleen suosituille joulukonserteille sekä heidän menestyksekkäälle vuoden 2013 duettoalbumille Lumenvalkeaa.
Lue myös: Jouni Keronen tekee paluun – levytystauko venähti vuosikymmeneen
Marraskuussa ilmestyvän Jouni Kerosen & Sirpa Solan uuden jouludueton julkaisee Tähdittämö-levy-yhtiö, jolle Jouni jo viime vuonna levytti koskettavan paluusinglensä En ole koskaan pelännyt kiviä kääntää.
Kerosen paluukappaleen sävelsi ja sovitti kapellimestari, Keiski & ENO -yhtyeestäkin tuttu musiikin monitoimimies Taisto Lunkka sekä sanoitti runoilija-sanoittaja Eva Kaakinen.
Jouni Keronen kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla ensiksi tangoprinssiksi vuonna 1993, ja viisi vuotta myöhemmin hän sai päähänsä kaikkien havitteleman kuninkaan kruunun. Tangokuningattareksi kruunattiin tuolloin Kirsi Ranto.











