Juhamatti. Kuva: Valokuvaus Marko Lapiolahti, okei.fi.
Juhamatti, 73, iloitsee ainutlaatuisesta saavutuksestaan: pitkän linjan iskelmätähti sai kunnian levyttää elokuvamusiikkia isoon kotimaiseen draamaan.
Kyse on Lapua 1976 -nimisestä elokuvasta, joka saa ensi-iltansa halki Suomen 1.9.
Lapualainen laulaja sanoo Tanssiin.fi:lle olevansa ”enemmän kuin otettu” pääsystä elokuvan soundtrack-levylle.
”Uskomaton juttu, että näin vanhoilla päivillä pääsee tällaiseen osallistumaan”, Juhamatti kiittää huokaisten.
Jussi Matias ”Juhamatti” Mäkelä aloitti musiikkuransa jo 1960-luvulla. Ensimmäinen, yhä tänä päivänä suosittu, albumi Fanny Fanny ilmestyi 1977.
Lue myös: Juhamatti: ”Tuntuu että pala tulee kurkkuun” – juhlakiertue alkaa 70-vuotissynttäreiden alla
Juhamatin karismaattisesti tulkitseman elokuvaäsävelmän nimi on Kivet. Voit kuunnella sen tämän artikkelin lopusta.
Lapua-elokuvan levyllä esiintyvät artistit ja taustatahot ovat yhdessä päättäneet, että fyysisen levymyynnin tuotto-osuus lahjoitetaan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.
Lapua-elokuva on myös rakkaustarina
Toni Kurkimäen ohjaama Lapua 1976 on tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja toivosta. Elokuva on tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan Patruunatehtaan räjähdystä.
Elokuvan osissa ovat Jussi-palkittu Linnea Leino, Konsta Laakso, Hannu-Pekka Björkman ja Leo Sjöman.
Lapuan ammustehtaan räjähdys on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimpia onnettomuuksia. Onnettomuudessa kuoli 40 henkilöä ja 69 joutui saamiensa vammojen vuoksi käymään sairaalahoidossa. Elokuvan käsikirjoitusta varten haastateltiin onnettomuuden kokeneita ihmisiä vuosien ajan.
40 työntekijää kuoli
Kuvauksia varten tehtaan räjähdyspaikka lavastettiin Tiistenjoen Nuorisoseuran kentälle ja lataamo luotiin VR:n vanhaan makasiiniin Seinäjoelle, minne saatiin Lapuan Taidemuseolta alkuperäisiä lataamokoneita.
Lapua 1976 on kuvattu Lapualla keväällä 2022. Elokuvan tuotantobudjetti on 1,2 miljoonaa euroa.
KATSO Lapua 1976 -elokuvan virallinen mainosvideo:
Juhamatti oli Lapissa, kun kotikunnassa räjähti
Juhamatti muistelee Tanssiin.fi:n haastattelussa muuttaneensa Lapualle 1970-luvun alussa.
Hän ei kuitenkaan ollut paikkakunnalla, kun patruunatehdas räjähti.
”Meillä oli silloisen yhtyeeni kanssa tapana käydä keväisin laskettelemassa Lapissa, ja satuin olemaan huhtikuussa 1976 juuri Luostolla”, laulaja kertaa.
”Mutta muistan kyllä elävästi sen hetken, kun vanhasta radiosta kuulin uutisen. Uutistenlukija kertoi vakavalla äänellä, että Lapualla on räjähtänyt ja ihmisiä kuollut. Se kuulosti kamalalta.”
Lue myös: Kipukohtaus iski yöllä – Juhamatti kiidätettiin sairaalaan: ”Oli siinä onnikin myötä”
KATSO tv-uutislähetys 13.4.1976:
Pienessä kunnassa tietysti kaikki tunsivat enemmän tai vähemmän toisensa. Kukaan Juhamatin sukulaisista tai tuttavista ei turmassa onneksi ollut osallisena.
”Yhden hyvän ystäväni äiti tosin menehtyi onnettomuudessa.”
”Kotitalon katto sai osumaa” –Juhamatti muistelee Lapuan räjähdystä
Juhamatti asui tuolloin Lapuanjoen toisella puolen rivitalossa.
”Meillä eivät ikkunat menneet rikki, mutta katto sai osumaa. Oli se melkoinen isku.”
Lue myös: Juhlasinkun julkaissut Juhamatti avoimena: ”Olen aina noudattanut isäni ohjetta nöyryydestä”
Juhamatin oma albumi on historiallinen
Juhamatti siirsi omaa levyään elokuvasävelmän takia.
”Albumini piti ilmestyä jo kesällä, mutta Lapua-elokuvan takia sanoin heti, että siirretään julkaisua myöhemmäksi”, tanssilavojen kestotähti sanoo.
”Niin iso ja tärkeä asia tämä minulle on. Ja onhan tämä kunnia ja todella hieno tilausuus lapualaiselle artistille päästä tekemään elokuvasävelmä Lapuan tositapahtumista kertovaan suuren budjetin isoon valkokangaselokuvaan.”
Laulaja kertoo, että albumi ilmestynee näillä näkymin vuoden 2024 alkupuolella. Levyn sävellykset ovat Juhamatin omaa käsialaa.
Kaikki uutuuslevyn laulut ovat Juhamatin säveltämiä
”Levy sisältää kymmenen laulua, jotka ovat kaikki minun säveltämiäni. Tekstiä en ole tehnyt. Se on historiallista, koska se on ensimmäinen ikioma sävellystuotos 45 vuoteen”, Juhamatti kuvaa.
”Albumi ilmestyy, kun täytän 74 vuotta. Uskon, että kukaan suomalainen iskelmälaulaja ei ole tehnyt näin vanhana levyllistä sävellyksiä!”
KUUNTELE Juhamatti Kivet (säv. Jaakko Piri / Gary Keskinen, san. Jaakko Piri ja sov. Jaakko Piri / Gary Keskinen) 2023:










