Finlandersin Jussi Lammela on huolissaan suomalaisesta tanssikulttuurista. Avoimessa videohaastattelussa Lammela kuitenkin vakuuttaa uskovansa uuteen nousuun.
Video
Legendaarinen Olavi Virta on jälleen hyvin ajankohtainen Timo Koivusalon ohjaaman elämäkertaelokuvan, Olavi Virta, myötä. Elokuva sai ensi-iltansa...
Tanssiorkesteri Kaiho julkaisi tyylikkään videon osoituksena orkesterin laulutaidosta: Kaihossa muutkin pojat osaavat totisesti laulaa kuin yhtyeen solisti...
Heidi Pakarinen rakastaa tanssimista. ”Tanssiminen on niin ihanaa liikettä sydämellä, lihaksille ja sielullekin”, Heidi kertoo videohaastattelussa syksyn ensimmäisellä...
Parantumatonta vatsasyöpää sairastava Seniori tangokuningas 2015 Jarmo Pellinen sai iloa elämänsä eilen perjantaina (21.9.2018), kun hänelle järjestettiin Tukitanssit...
Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virta -elokuva tulee ensi-iltaan parin viikon päästä, 5.10.2018. Olavi Virta on elokuva Suomen kaikkien...
Hurma-yhtyeen Jarno Ollikainen kertoo videohaastattelussa, että suosikkiyhtye on ottamassa ehkä yllättäenkin ”askelta taaksepäin, perinteisempään suuntaan”. ”Tulossa on...
Henri "Henkka" Potkonen kertoo hyväntuulisessa videohaastettelussa kuulumisiaan Europan Suurtanssit-risteilyllä 16.9.2018.
Charles Plogman kertoo kuulumisiaan videohaastattelussa Suurtanssit-risteilyllä Europalla.
Marita Taavitsainen kertoo pirteässä videohaastattelussa kuulumisiaan Suurtanssit-risteilyllä Europalla.
Heikki Koskelo kehuu laivakeikkoja. ”Laivat ovat ihan omanlaisiaan. Ihmiset nauttivat reilusti elämästä ja siitä hetkestä. Ja sen...
Heidi Pakarinen avaa videohaastattelussa rakasta harrastustaan, avantouintia. ”Kannattaa kokeilla. Se on ihan käsittämättömän mahtavaa. Siellä kun uiskentelet...
Arto Nuotiolla tuli lokakuussa 2017 komeat 50 vuotta täyteen artistina. Hän kertoo videohaastattelussa, että tahti ei ole hiipunut,...
Pekkaniskan Poikien Matti-Sakari Niska kertoo videohaastattelussa, että töitä riittää. ”Sen verran, että vekselit ei pyöri nopeammin kuin...
Leif Lindeman pohtii videohaastattelussa suosionsa syitä. ”Ihmiset odottaa sitä, että ihminen on läsnä ja kohtaa heidät juuri...
Kyösti Mäkimattila kertoo videohaastattelussa työntäyteisistä suunnitelmistaan. Kyösti mainitsee myös, että tulollaan on kylvöloma. Kylvääkö Kyösti vauvoja vai...
Jarkko Honkanen julkaisi ilahtuneen päivityksen (3.8.18), kun Jarkon ja Taiga-yhtyeen Taivas rajana -kappale valittiin radio Kajauksen äänestyksessä...
Hurma-orkesterin Harri Arvila tulkitsee tyylikkäästi Saat miehen kyyneliin.
Suosikkiorkesteri Finlanders lomaili tuttuun tapaan koko heinäkuun. Mutta nyt pojat ovat taas keikoilla kautta Suomen, täynnä tarmoa:



























