Ota yhteyttä

Tanssitähdet

Kyösti Mäkimattila jännittää Tähdet, tähdet -finaalia: ”Kerran elämässä -juttu”

Julkaistu

@

Tähdet, tähdet -ohjelma huipentuu tänään sunnuntaina (7.4.19), kun vuorossa on huippujännittävä finaali. Arvatenkin tasainen kaksintaisteilu käydään kahden raamikkaan komistuksen välillä: lauluillaan ja heittäytymiskyvyillään mittaa toisistaan ottavat tangokuningas Kyösti Mäkimattila ja Neon2-yhtyeestä tuttu Jussi Rainio.

Molemmilla ovat omat vahvuutensa. Kyösti on todistanut Suomen kansalle ja tv-katsojille, ettei ole pelkkä tanssitähti, vaan laaja-alainen laulaja, joka taipuu tyylikkäästi ja taidokkaasti eri musiikkilajeihin. Monelle on varmasti ollut myös yllätys, että Mäkimattila on uskaltanut heittäytyä ja tulkinnut niin räppiä kuin rokkiakin.

Myös Jussi Rainio on yllättänyt taidoillaan. Hempeiden poppi-iskelmien tulkista on kuoriutunut lavatähti, jonka ääni ja karisma kantaa genrestä toiseen.

Voittipa Tähdet, tähdet -ohjelman kumpi tahansa, sekä Kyösti että Jussi ovat voittonsa ansainneet – ja jo finaalin pääsy on molemmille voitto sinällään. Kyösti on tehnyt suomalaiselle tanssikulttuurille ison palveluksen tuomalla tykätyn, mutta valtakunnallisessa mediassa hyljeksityn tanssimusiikin taas takaisin parrasvaloihin.



”Olen onnellinen kaikesta hyvästä”

Kyösti on valmistautunut finaaliin leväten ja keikkaillen. Perjantai oli vapaapäivä, lauantaina hän risteili Viking Gracella ja soitti rumpuja vanhan rautalankabändinsä The Cruelsin kanssa.

”Vapaapäivä alkaa taittua iltaan. Mustarastas soittelee huilullaan hienosti pihakuusen latvassa ja ilmassa on jo kevään tuoksua. Monta pientä asiaa on taas napsahtanut iloisesti eteenpäin. Päivälliseksi savustin kalaa ja nyt olen ainakin hetken onnellinen kaikesta kauniista ja hyvästä elämässäni. Varsinkin noista kolmesta kovaäänisestä, enkä nyt puhu kaiuttimista”, Kyösti viittaa kolmeen tyttäreensä.

Kyllä kaiken nähnyttä ja tuhansia keikkoja tehnyttä tähteäkin tv-finaali jännittää.

”Yksi elämäni mielenkiintoisimmista päivistä on käsillä. Nämä on niitä ”kerran elämässä” – juttuja. Kiitos jo nyt kaikista tsemppiviesteistä ja onnenpotkuista!” Kyösti Mäkimattila kiittelee.

Kyösti laulaa Suuntatähden

Kauden huipentavassa finaalissa kumpikin kilpailija pääsee esittämään kolme kappaletta. Miehet esittävät omat suosikkinsa Tähdet, tähdet -kauden ajalta, toisena kappaleen omasta tuotannostaan sekä loppuhuipennuksena kappaleen, jonka he ovat aina halunneet esittää.

Kyösti Mäkimattila esittää finaalissa kappaleet Rio ohoiSuuntatähti sekä Speak Softly Love.

Jussi Rainiolta kuullaan kappaleet Con te partiroKemiaa sekä Fame.

Finaalijakson alussa kaikki Tähdet, tähdet -kilpailijat nousevat lavalle vielä kerran yhdessä, esittäen Kelly Clarksonin suurhitin Stronger. 

Tähdet, tähdet -finaali nähdään MTV3-kanavalla sunnuntaina 7.4. klo 19.30.

 

 

 




TARJOUS! Tilaa ET-lehti nyt huippuhintaan 29€ / 3kk (norm. 52€). Voit valita lahjaksi upean design-tuotteen, esim. Iittalan lyhdyn. Klikkaa heti!
Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.