Markku Aro kuvaa Apu-lehdessä Dannyn esiintymistä "surulliseksi ja falskiksi".
Markku Aro, 75, on pitkän ja huikean uran tehnyt iskelmälegenda, joka on ollut viime aikoina isosti julkisuudessa.
Markku tähditti Ylen supersuosittua Elämäni biisi -musiikkiohjelmaa 2025.
”Elämäni biisi oli jännittävä ja vähän stressaavakin kokemus. Joutui opettelemaan ihan uusia kappaleita, ja ne tulivat uniinkin. Mutta oli hieno tunnelma siinä yhteisössä, bändi ja taustavoimat”, Markku kuvaili vastikään tv-kokemustaan.
Lue myös: Markku Aro on kiitollinen yhdelle kappaleelle – mietti tv:ssä uran päätöstä
Aro nousi tähdeksi jo vuonna 1968 hitillään Käyn uudelleen eiliseen – ja sen jälkeen tie on täyttynyt klassikoista, jotka ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle: Hyvännäköinen, Moskiitto, Anna kaikkien kukkien kukkia, Etsin kunnes löydän sun, Kun sä vierelläin sateessa oot, Loit elämälle pohjaa, Keskiyön aikaan, Ollaan lähekkäin…
Markku ei esiinny ”Dannyn tapaan istuen ja taustanauhoilla”
Nyt Markku on antanut haastattelun Apu-lehdelle, missä hän ottaa poikkeuksellisen suorasanaisesti kantaa laulajakollegaansa, toiseen sinivalkoiseen iskelmälegendaan Dannyyn alias musiikkineuvos Ilkka Lipsaseen, 83.
Haastattelun raflaavin kohta liittyy siihen, miten Aro aikoo jatkaa uraansa tulevina vuosina.
Lue myös: Elämäni biisi -juontaja käy kuumana Markku Aroon – Marion Rung avautuu vaikeuksistaan: ”Olin rikki”
Aro sanoo Avussa, ettei hän lähde esiintymään ”Dannyn tapaan istuen ja taustanauhoilla”. Tämä on nostettu myös haastattelun otsikoksi.
“Se on niin surullista ja falskia. Ei tämä niin iso huume tämä esiintyminen ole, että sinne lavalle pitäisi väkisin kiivetä. Jokin itsekunnioitus pitäisi säilyttää!” Markku napauttaa.
Samalla Aro muistuttaa, että yhtä tärkeää kuin täysillä tekeminen on myös taito lopettaa ajoissa – “kaikki eivät sitä osaa”.
Dannyn polvi leikattiin vuosi sitten, ja siihen asennettiin tekonivel. Tämän takia laulajan liikkuminen on ollut vaikeaa, ja hän on laulaessaan istunut keikoilla.
Katso Markku Aron aina ajantasainen keikkakalenteri tästä.
Danny: "Jatkan musiikin esittämistä viimeiseen hengenvetooni asti”
Danny on myynyt urallaan yli 700.000 levyä. Hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarimerkki vuonna 1996 ja Iskelmä-Finlandia-palkinto vuonna 2018.
Danny teki ensiesiintymisensä laulajana yhtyeessä Danny & Islanders vuonna 1963. Laulajan ensilevitys oli East Virginia maaliskuussa 1964.
Lue myös: Danny tyrmää puheet lopettamisesta: ”Jatkan musiikin esittämistä viimeiseen hengenvetooni asti”
"Sen vuoksi olen koko ikäni seurannut myös kollegoitteni toimintaa, koska hekin ovat jatkaneet työtään musiikin parissa tähän päivään saakka. Viihde-alan ikätovereitani kuten Tom Jones, Paul McCartney ja Mick Jaggeria", Danny sanoi Tanssiin.fi:lle 2023.
Laulajalegenda on todennut, että musiikki ja sen esittäminen on muodostunut hänelle elämän tehtäväksi.
”Olen pannut merkille, että esimerkiksi nämä kyseiset taiteilijat eivät ole toistaiseksi tehneet “viimeistä kiertuettaan”, koska elämä on lahja ja sen pituutta ei kukaan tiedä ennakkoon”, Danny näpäytti.
Lue myös: IL: Dannyn musta vuosi – menetti 13 ystäväänsä: ”Pistää ajattelemaan”
”Jos elämäni saa jatkua, haluan tehdä, kuten esikuvalliset kollegani; Jatkaa musiikin tekemistä, levyttämistä ja esittämistä viimeiseen hengen vetoon saakka.”











Elvis ja vaikka ketkä on istuneet esiintyessään lavalla baarijakkaralla ja kukaan ei ole sanonut niitä noloiksi. Ja taustanauhaa käyttää kaikki. Eli ei mitään noloa!
On erityisen surullista, jos kollega on menettänyt kunnioituksen niitä kohtaan, jotka ovat kirjaimellisesti rakentaneet koko tämän maan viihde- ja keikkakulttuurin perustan.
Danny on ollut se tie, jota pitkin sadat suomalaiset laulajat ovat päässeet eteenpäin – aivan kuten sinä olit aikoinaan minulle. Danny on antanut uran yli sadalle artistille tässä maassa. Olen itse esiintynyt Dannyn kanssa Kanarialla viime kuussa ja sitä edeltävänä kuukautena, ja esiinnymme yhdessä jälleen maaliskuussa. ksikään toinen laulaja Suomessa tänä päivänä. Hän osaa kohdata ja kohdella yleisöään tavalla, jota en ole nähnyt kenelläkään muulla tässä maassa lavalla.
Jos ikä on nyt se kriteeri, jolla päätetään kuka saa laulaa, niin kysyn aivan rehellisesti: pitäisikö meidän sitten pyytää myös Diana Rossia (81), Mick Jaggeria (82), Paul McCartneya (83), Bob Dylania (84), Willie Nelsonia (92), Tom Jonesia (85), Cheriä (79), Bruce Springsteeniä (75) ja lukemattomia muita lopettamaan?
Entä Elton John? Hän on 78-vuotias ja on esiintynyt myös istuen terveydellisistä syistä. Hän lauloi vastikään Dua Lipan kanssa Royal Albert Hallissa. Onko siis niin, että jos artisti ei enää seiso koko konserttia, hänen pitäisi lopettaa laulaminen?
Laulaminen ei ole urheilusuoritus, vaan taiteenlaji. Ääni, tulkinta ja läsnäolo eivät katoa syntymäpäivän myötä. On loukkaavaa ja lyhytnäköistä mitätöidä elinikäinen työ ja merkitys vain iän perusteella.
Olen vilpittömästi surullinen siitä, että olet sanonut näin. Olen ollut sinulle kiitollinen koko elämäni siitä, että autoit minua urani alussa – ja juuri siksi tämä sattuu. Danny on tehnyt saman teon moninkertaisesti useammalle artistille.