Ota yhteyttä

Media

Sari Tamminen taistelee Metsäpirtin lavan puolesta

Naapurit valittaneet useampaan kertaan meluhaitasta Turun ja Vaasan hallinto-oikeuksiin

Julkaistu

@

Sari Tamminen on ottanut useampaan kertaan kantaa Metsäpirtin lavan puolesta ja on pöyristynyt lavan lähellä asuvien henkilöiden valituksista. Sari on kommentoinut tilannetta FB-sivuillaan.

 

 

 

 

Mainos

”Taistelu Metsäpirtin toiminnasta on jatkunut jo pitkään. Minua tämä koskettaa niin henkilökohtaisesti, etten voi olla tekemättä mitään. Olen tehnyt kotimaisen musiikin parissa töitä yli 30 vuotta, radioissa, erilaisissa tapahtumissa sekä 20 vuotta Yle TV kakkosella. Olen kiertänyt melkeinpä kaikki tanssilavat ympäri maakuntia, ohjelmamme kautta saimme monta hyvää tanssiorkesteria kirkkaimpien tähtien joukkoon.

 

VALITUKSIA HALLINTO-OIKEUTEEN

Naapureiden valitus vei Metsäpirtin lavan kohtalon ja toiminnan Vaasan Hallinto-oikeuteen! Tuleva päätös voi olla suoraan kannanotto suomalaisen tanssikulttuurin jatkuvuuteen.

Liedon Ilmarisissa sijaitseva Metsäpirtin tanssilava on toiminut aktiivisesti useamman vuosikymmenen ja nyt sen kohtalo on vaakalaudalla muutaman ikävän naapurin vuoksi.

Liedon Luja joka pyörittää lavan ja urheiluseuran toimintaa, tekee pyyteetöntä talkootyötä lasten ja nuorten hyväksi. Tämä toiminta rahoitetaan mm. lavan toiminnalla järjestämällä tansseja sekä vuokraamalla tiloja yksityiskäyttöön. Ja muutaman ihmisten tähden koko tämä toiminta on vaarassa loppua, ja todelliset häviäjät ovat lapset. Niin sydämetöntä, ajattelematonta ja itsekästä toimintaa.

Mainos

 

Jos tällainen asia menee läpi hallinto-oikeudessa, on se musertava päätös niille musiikkitapahtumille, joiden lähistöllä asuu kaikenlaiset ääniä ja ihmisiä vihaavia henkilöitä. Ennakkopäätöksenä tämä saisi liikkeelle kaikki valittajat.

 

Marita Taavitsaisen, Liedon Lujan , ja ahkerien talkoolaisten kanssa olemme järjestäneet lavalla hyväntekeväisyystanssit, jossa keräsimme rahaa Lujan lasten toimintaan 4500 euroa sekä Tyksin lastenpsykiatrianosastolle 4500. Toivottavasti meillä olisi myös jatkossa mahdollisuus samaan toimintaan. Sydäntä ja aikaa riittää hyvälle asialle.” Sari Tammisen FB-sivu

 

Mainos

LUE MYÖS → Tv:n ex-tanssijuontaja hermostui Ilmaristen valitusrumbasta:Taistelen lavan puolesta

LUE MYÖS → Kunnalta päätös Ilmaristen lavan tanssien aiheuttamaan meluhaittaan

Tanssiin.fi toivoo Metsäpirtin tanssilavalla monia ruuhkaisia tanssivuosia ja Liedon Lujalle jaksamista välillä epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa.