Ota yhteyttä

Orkesterit

Souvareiden Jouni “Kanttori” Ruokamo muistelee: “Itsenäisyystanssit Havaijilla kokolattiamatolla”

Julkaistu

@

Souvarit-orkesterin kosketinsoittaja Jouni Ruokamo on soittanut suosikkiyhtyeessä jo yli 30 vuotta. Keikkoja on taottu tuhansia, mutta ikimuistoisinta elämystä ei tarvitse kauan miettiä.

“Se piirtyy 90-luvun puoliväliin. Meillä oli isommalla porukalla Havaijin-matka, oltiin viihdebändinä mukana. Reissu sattui itsenäisyyspäivän aikaan ja soitettiin sitten paikallisessa havajilaispaikassa suomalaiset itsenäisyyspäivän tanssit. Muistan, kun mentiin oikein suuren maailman tyyliin limusiinilla paikalle”, Jouni muistelee.

“Tanssilattialla oli kokolattiamatto joka paikassa. Hauskan näköistä, tökki kovasti!”

50-vuotistaiteilijajuhla lähestyy

Jouni Ruokamo on aloittanut uransa jo 1970-luvun alussa.

“Minulla tulee 50 vuotta täyteen ensi vuonna muusikon uraa”, Jouni sanoo.

“Suurin muutos on, että tanssiravintolat ovat kuoleentuneet, jääneet melkein kokonaan pois. Mutta tanssiyleisö on pysynyt samana.”

Rentoutuu kirkossa urkujen äärellä

Kun Ruokamo haluaa rentoutua, hän menee kirkkoon.

“Olen kanttori koulutukseltani, joten soitan kirkoissa urkuja ja toisenlaista musiikkia.”

Souvarit esiintyivät suositulla Suurtanssit-risteilyllä Europalla 10.-11.2.19. Katso Souvareiden keikat tästä.

 

KATSO Jouni Ruokamon leppoisa videohaastattelu Suurtanssit-risteilyiltä:


Lähde nyt edullisesti risteilylle Tallinnaan tai Tukholmaan! Ikaalisten Matkatoimiston kautta löydät parhaat hinnat ja täyden palvelun.


Tarvitsetko apua kumppanin löytämisessä? Liity jäseneksi jos olet 50+ ja etsit vakavaa suhdetta!