Valasrannan tanssilavan katto romahti juhannusviikon 2026 myrskyssä.
Valasrannan tanssilava Yläneellä Pyhäjärven rannalla on yksi suosituimmista kesälavoista.
Tanssilavan omistaa Yläneen kirkonkylän VPK, ja se on aloittanut toimintansa vuonna 1955. Nykyinen tanssilava on rakennettu vuonna 1968.
Lava kärsi juhannuksen alla pahoja vaurioita, kun 15. kesäkuuta riehunut myräkkä romahdutti tanssilavan katon. Onnettomuus ei onneksi aiheuttanut henkilövahinkoja.
Lue myös: Valasrannan tanssilavan katto romahti myrskyssä – tanssit peruttu
Valasrannan kaikki tanssit jouduttiin perumaan.
”Tällä hetkellä ei ole mahdollista arvioida, milloin tapahtumatoiminta voidaan käynnistää uudelleen”, lava tiedotti 16. kesäkuuta.

Peruutukset ulottuvat elokuulle asti
Tanssiin.fi uutisoi keikkojen kohtalosta juhannuksen alla: Valasrannan myrskytuho: näin käy peruttujen esiintyjien keikoille
Nyt tilanne on selvinnyt sen verran, että Valasrannan tansseja on peruttu elokuulle saakka. Viimeisin tällä hetkellä peruttu keikkapäivä on 8. elokuuta, jolloin lavalla piti esiintyä supersuositun Kake Randelinin, mutta tämä ilta on siis peruttu.
Valasrannan tanssileiri pidetään
Valasrannalla pidetään myös joka heinäkuu suosittu valtakunnallinen tanssileiri. Tänä kesänä sen ajankohta on 24.7.-2.8. Järjestäjien mukaan Valasrannan tanssileiri -tapahtuma esiintyjineen ja tanssikursseineen tullaan järjestämään julkaistun ohjelman mukaisesti Pöytyän Yläneellä.
”Tanssileirin kurssipaikkojen ja tapahtuma-alueiden infraan tulee todennäköisesti pieniä muutoksia, joista tiedotamme erikseen myöhemmin.”
Tanssileirin iltatansseissa esiintyvät mm. Keiski & ENO, Sinitaivas ja Kyösti Mäkimattila & Ajaton sointu.
Tarkempaa aika-arviota remontin valmistumisesta ei vielä ole
Myös lavan korjaus on saatu käyntiin.
Yläneen kirkonkylän VPK kertoo iloisesta asiasta tiedotteessaan.
”Valasrannan jälleenrakennustyöt ovat alkaneet”, lava tiedottaa.
Myrskyvahinkojen selvitystyöt ovat valmistuneet ja Valasrannan jälleenrakennustyöt alkoivat maanantaina, 29. kesäkuuta.
”Toistaiseksi remontin kestosta ja tapahtumatoiminnan uudelleen käynnistämisestä ei voida antaa tarkempaa aika-arviota.”
Katso Valasrannan tanssit tästä.











