Marion Rung.
Marion Rung, 80, on sinivalkoinen iskelmälegenda, joka on viihdyttänyt suomalaisia 1960-luvulta saakka.
Marionin ura alkoi varhain, jo 15-vuotiaana. Hän osallistui ensimmäisiin iskelmälaulun SM-kilpailuihin vuonna 1961 sijoittuen toiseksi.
Nuori lahjakkuus nousi valtavaan suosioon vuonna 1962, kun hän edusti Suomea Euroviisuissa vain 16-vuotiaana kappaleella Tipi-tii ja sijoittui upeasti seitsemänneksi. Kappale nousi Marionin nimikkolauluksi ja ikivihreäksi, joka tunnetaan yhä vuosikymmenten jälkeen.
Sen jälkeen kaikki onkin historiaa.
Yhä edelleenkin Marion esiintyy ja laulaa. Tänä syksynä hän yhdisti voimansa muiden tunnettujen naistähtien kanssa ja tähdittää mittavaa Viiden tähden -yhteiskiertuetta. Mukana ovat Marionin lisäksi Meiju Suvas, Virve Rosti,Ami Aspelund ja Anja Niskanen.
Heitä säestää kapellimestari Esa Niemisen johtama orkesteri.
Lue myös: Marion Rung yhdistää voimansa naistähtien kanssa – mittava yhteiskiertue
Kiertue käynnistyi 2. lokakuuta Lappeenrannasta ja päättyy 1. marraskuuta Turkuun. Lippuja voi osta tästä (Lippu.fi).
Kiertue muutti elämänrytmin
Marionille kiertue aiheuttaa muutoksia elämänrytmiin.
”Makoilen vieläkin sängyssä” ,hän päivitti tovi sitten myöhään aamupäivällä.
”Tämä kiertueella oleminen on muuttanut elämänrytmini joksikin aikaa. Normaalisti menen nukkumaan jo n. klo 21 ja herään klo 6-7. Olen aamuihminen, mutta nautin silti tästäkin rytmistä, koska saan olla mukana tällä ikimuistoisella kiertueella näiden upeiden laulajien ja muusikkojen kanssa.”
”Olen aamuihminen”
Aamupala on tuttu ja turvallinen vuosikymmenten takaa.
”Ja, juu, tänäkin aamulla söin kaurapuuroa.”
Kunnostaan Marion pitää huoltaa kävelemällä sekä käymällä kuntosalilla lihaskuntoa ylläpitämässä. Hänellä on oma personal trainer.
Lue myös: Marion Rung palasi 60 vuoden jälkeen Kapakanmäelle – yllätti Komiat-yhtyeen kanssa
Marion IL:ssä: ”Olen tarpeeksi terve”
Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalilla 2024 palkittu laulajalegenda kertoo Iltalehdessä voinnistaan.
Marion vakuuttaa, ettei ole miettinyt keikkaeläköitymistä.
”Laulan niin kauan kuin ääni kestää ja niin kauan kuin yleisö haluaa. Olen tarpeeksi terve, sanotaan näin.”
Marion tykkää viettää aikaa perheensä kanssa ja kertoo elävänsä tasapainossa.
”Yritän pitää yllä hyvää fiilistä ja vietän aikaa perheeni kanssa.”
Laulajalla on yksi tytär Nina Rung sekä kaksi lapsenlasta, Rafael ja Lior, jotka tuovat iloa tuplamummon elämään.
Lue ja katso tästä kuva Marion Rungin ja tyttären juhlista elokuussa 2025.
Marion sai Ninan vuonna 1982, kun laulajatähti oli 37-vuotias.
Tytär ja lapsenlapset asuvat Helsingissä kävelymatkan päässä Marionin kodista.
Marion on kiitollinen elämästään
Suomenruotsalainen Marion on tunnetusti juutalainen. Hänen isänsä suku on kotoisin Puolasta ja äidin suku puolestaan Venäjältä. Marionin äiti Rosa Rung (1923–2012) esiintyi laulajana 1940-luvulla taiteilijanimellä Rosie Andrew muun muassa Olavi Virran kanssa.
Tyttärenpojilleen Marion on ”bobe”.
”Se on jiddišiä ja tarkoittaa mummoa”, hän selittää Iltalehdessä.
Perheen yhteinen kieli on ruotsi.
”En ole oikeastaan pullalle tuoksuva mummo. Pikemminkin hassuttelen heidän kanssaan tai katson, kun he rakentavat jotain pikku legoja tai piirtävät, ja keskustelemme. Tai sitten menemme puistoon.”
Marion on onnellinen.
”Olen saanut niin upean elämän. En parempaa olisi voinut saada.”
Katso Marion Rungin keikat tästä.













