Ota yhteyttä

Keikat ja kiertueet

eXmiehet kurimuksessa – soittajatoveri riensi apuun

Tuuraaja pikavaroitusajalla

Julkaistu

@

Saija Tuupanen & eXmiehet

Saija Tuupasen eXmiehet– orkesteri oli perjantaina tiukan paikan edessä, kun yhtyeen rumpalin Miska Venäläisen selkä jymähti sellaiseen juntturaan, ettei istuminen onnistunut. Saijalla ja orkesterilla oli illalla keikka Kapakanmäen päätöstansseissa eikä ilman rumpalia komppi olisi oikein kulkenut.

 

Pikahälytyksen keikalle sai Komiat- orkesterin Eero Nummela, jolla oli muutama tunti aikaa opetella Saijan ja eXmiesten ohjelmisto.

Miten noin lyhyessä ajassa ehtii omaksua suuren määrän uusia biisejä?

 

-Biisien tsekkaukseen minulle on jo kehittynyt toimiva kaava, kun olen aiemmin tehnyt tuurauskeikkoja erilaisissa kokoonpanoissa.

eXmiehiltä tuli perjantaina nuotit ja liveäänitteet keikoista sähköpostiin. Kävin nuotit äänitteiden kanssa läpi ja tein nuotteihin omat merkinnät ja muistiinpanot. Kompit, breikit ja tempot on se tärkein juttu, kertoo Eero Nummela pikakomennuksen hoitamisesta kunnialla.

Kuva: Esa-Pekka Tupala/Facebook

Nopeasti tsekkasin vielä keikkapaikalla ja souncheckissä olennaisimmat jutut ja ei muuta kuin pelit soimaan, nauraa Eero.

 

Saijan ja eXmiesten keikka toimi varsin väkirikkaalla Kapakanmäellä loistavasti ja Eero Nummela hoiti tonttinsa hienosti. Savonlinnan lauantaikeikalla soitto sujui jo rutiinilla, sillä olihan tuota keikkaa varten jo harjoiteltu yhden tanssi-illan verran.

 

Eero on aivan loistava tyyppi ja hoiti molemmat keikat hienolla asenteella täyden kympin arvoisesti. Eero oli ammattilainen kaikilla tavoin, kertoo huimaa keikkasuosiota nauttiva Saija Tuupanen viikonlopun keikoista.

 

→ LUE MYÖS: Saija Tuupanen juhli synttäreitään viikinkikypärässä – Sami-rakas löi noitarumpua