Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Finlandersin uutuushitti syntyi huvilalla: ”Soitin vaimolle ja kysyin neuvoa”

Kiittää saan -kappaleen säveltäjä Aarne Hartelin paljastaa, kuinka komea kappale syntyi.

Julkaistu

@

Finlanders julkaisi vappuaaton kunniaksi tänään torstaina (30.4.2020) komean sinkkulohkaisun juhla-albumiltaan. Kiittää saan -kappale on albumin aloitusraita, ja sen on säveltänyt suosikkiorkesterin basisti Aarne Hartelin ja sanoittanut Sana Mustonen. Siinä laulaa duettoa Aarne sekä Jussi Lammela.

Kiittää saan -sinkussa on euroviisumaista poljentoa ja kasassa kaikki hitin ainekset.

Säveltäjä Aarne Hartelin kertoo Tanssiin.fi:lle, että laulu poikkeaa normi-iskelmistä.

”Gospel-tyylistä biisiä ei ennen ole tehty”

”Tuo meidän äänittäjä/miksaaja Joona Lukala tykkäsi biisistä heti alusta lähtien kovasti myös. Tämmöistä gospel-tyylistä biisiä ei ole juurikaan meidän maassamme tehty eikä tehdä.”

→ Lue myös: Oho! Finlandersissa isoja muutoksia: Kunu jää eläkkeelle ja Jussi jättää orkesterin

”Teksti syntyi höpöhöpöenglantini mukaan”

Aarne avaa hauskalla tavalla Kiittää saan -kappaleen syntyä.

”Tein kappaleen Villa Vikanissa, joka Raaseporissa sijaitseva Musiikin edistämissäätiö MESin omistama ihana huvila. Siellä on aivan loistava flyygeli, ja sillä minä tein ensin b-osan. Soitin sitä vaimolle ja kysyin, että olisko tästä mihinkään, johon rouva, että voisi ollakin”, Aarne nauraa.

”A-osan melodia soljuikin sitten vuolaasti ja helposti. Sitten hätäisesti hyräilin sen puhelimen nauhuriin talteen.”

Sana Mustosta on kiittäminen hienosta tekstistä.

”Hän teki tekstin aivan minun höpöhöpömukaenglannin fraasien mukaan… Tuo teksti peilaa mielestäni nykyhetkeä tosi hyvin useammastakin näkövinkkelistä tarkasteltuna.”

→ Lue myös: Vihdoinkin: Finlandersin juhlalevy ilmestyy pitkän odotuksen jälkeen – uusi laulaja yllättää

Finlandersin uudessa kokoonpanossa Jussi Lammelan rummuissa korvaa Juha Kangassalo (oik). Kari ”Kunu” Lehtomäki taas on jäänyt eläkkeelle.

Tyylikäs jatko juhla-albumin ensilohkaisulle

Finlanders julkaisi ensimmäisen singlelohkaisun Finlanders 2020 -juhlalevyltään jo viime lokakuussa. En pahaa oo -laulua kuvattiin utuisen pehmeäksi viettelybiisiksi. Sen sävelsi myös Aarne.

→ Lue myös: Finlanders-uutuus on utuisen pehmeä viettelybiisi: ”Tarina kulkee kuin kuiskaten”

Aarnen muita tunnettuja sävellyksiä ovat Hiljaiset sillat, En kasvojas muista, Enemmän kuin milloinkaan, Amor, Rannalle sannalle, Ihana ilta ja Seikkailija.

Aarne kertoo, että aina kun hän luo uutta melodiaa, hän lauleskelee säveleen siansaksa-englantia.

”Sellaista puutaheinää, missä ei ole kerta kaikkiaan päätä eikä häntää, mutta sen avulla pystyn tekemään melodian rytmiseen muotoon. Varsinaisesti englanninkielistä kappaletta en ole tehnyt.”