Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Pirita Niemenmaa purki korona-ahdistuksensa vahingossa lauluksi – kuuntele ja herkisty

Tangokuningattaren elämäntuskainen runo päätyi musiikkivideoksi. ”Itku tuli, kun kuulin kappaleen”, Pirita sanoo. Katso ja lue lisää!

Julkaistu

@

Pirirta Niemenmaa ammensi koronatuskaansa runon mittaan maaliskuussa.

Hallitseva tangokuningatar julkaisi tuolloin Facebookissa kauniin runon, jossa purki ahdistustaan peruuntuneisiin keikkoihin ja koronakriisin aiheuttamaan pakkolomaan.

”Kel onni on, se tän selättää,
Ei musiikilla voi nyt elättää!”

→ Lue myös: Pirita Niemenmaa murtui: ”Jäinkö edes kenenkään mieleen?” – pelkää konkurssia

PIrita kertoo, että maaliskuun lopulla hän yllättäen sai viestin Ruotsista.

Aila Mattila kertoi teheensä sävellyksen runooni”, Pirita taustoittaa.

Itku tuli kun Pirita kuuli kappaleen

”Kuunnellessa sitä ensimmäistä kertaa, niin tottahan siinä itku tuli. Ei ikinä olisi tullut mieleen tarjota mun töherryksiä kenellekään.”

Pirita innostui ja äänitti Onko lopullista tää -kappaleesta demo-version sekä teki musiikkivideon.

”Ehkä tästä vielä joskus jotain levyn tynkää saadaan, ken tietää? Olen todella yllättynyt, onnellinen ja innoissani.”

Kappale on tietysi hyvin ajankohtainen juuri tähän hetkeen.

”Runosta tulikin laulunsanat, se syntyi täysin tässä koronan keskellä surullisessa mielentilassa ja aivan vahingossa. Kyllä me tästä noustaan ja aurinko meille vielä paistaa. Pidetään vain huolta toisistamme.”

→ Lue myösSeiska: Pirita Niemenmaa rakastui kirvesmieheen – muutti Mikansa kanssa jo yhteen

”Vaihtaisin kruununi keikkoihin”

Koska Seinäjoen Tangomarkkoinoita ei tänä kesänä järjestetä, Pirita saa kantaa tangokuningattaren kruunuaan poikkeuksellisen pitkään, vuoteen 2021 saakka.

”Mieluummin olisin totta kai luopunut kruunusta kuin kesän keikoista”, Pirita kuvaa tunnelmiaan tuoreen Seiskan haastattelussa.

”Varmaan tilannetta pitäisi stressata enemmänkin, mutta en viitsi. Elämässäni kaikki on kuitenkin aika hyvin, sillä sain laina-asiatkin järjestettyä. Ystävät ja ihanat fanit ilahduttavat aina.”

→ Lue myös: VIDEO: Pirita Niemenmaa työn touhussa ABC:lla: ”En jaksanut kotonakaan maata”

Pirita palasi jo ennen koronaa vakituisen työpaikkaansa Seinäjoen ABC-asemalle, missä hän työskentelee erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä.

”Töissä onkin ollut nyt entistä kiireisempää. Olen tehnyt töitä jopa kuusi päivää putkeen. Kun ravintola on suljettu, ihmiset hakevat paljon ruokaa mukaansa.”


Tilaa turvalliset suojamaskit ja suomalainen käsidesisuihke kätevästi kotiisi. Klikkaa tästä!
Seiska on Suomen suosituin tv- ja viihdelehti! Tilaa nyt huimaan tarjoushintaan vain 2,40€/nro!
Mádaran maailmankuulu luonnonkosmetiikka on ihoystävällistä, korkealaatuista ja ympäristöystävällistä. Tilaa tästä!
Osta ruokaa 20-90 prosentin alennuksella! Matsmart myy huiman halvalla ylijäämätuotteita. Tutustu ja tilaa heti!