Inga Sulin on pitkän linjan näyttelijä ja laulaja. Uudempi kuva: Liisa Karling.
Inga Sulin, 80, on pitkän linjan laulaja ja näyttelijä, jonka ura alkoi jo 1960-luvulla
Nyt Inga yllättää palaamalla levytysstudioon, ja häneltä ilmestyi uusi sinkkukappale nimeltä Aamu mökkilaiturilla. Voit kuunnella kappaleen tämän artikkelin lopusta.
Suuri yleisö muistanee Sulinin paremmin näyttelijänä lukuisista näyttävistä tv- ja elokuvarooleistaan.
Hän näytteli vuonna 2010 alkaneessa tv-sarjassa Uusi päivä vuodet 2010-18. Hän on myös näytellyt tv-sarjassa Salatut elämät vuosina 2001-02, 2021 ja 2023 sekä 2024
Lue myös: Mukava yllätys: Arja Havakka, 81, levytti
Inga aloitti elokuvauransa Palmu-klassikossa
Inga Sulin kokee perineensä musikaalisuutensa äidiltään, joka lauloi paljon vaikkei ollut erityisen esiintymishaluinen.
Oppikoulun musiikinopettaja sai Sulinin innostumaan musiikista ja antoi hänelle laulutunteja. Sulin voitti 17-vuotiaana Nokialla järjestetyn laulukilpailun ja alkoi saada esiintymistarjouksia tamperelaisilta yhtyeiltä. Kaksi vuotta myöhemmin hän perusti oman yhtyeen, jossa kosketinsoittajana toimi hänen aviomiehensä, muusikko Juhani Ahola.
Sulin osallistui 1960-luvun puolivälissä levy-yhtiön koelauluun, jossa menestyi hyvin. Ensimmäinen single Etsin kesän tuulta / Kaunis Cassius ilmestyi vuonna 1965. Sulin esiintyi ulkomaillakin, kuten Neuvostoliitossa, Saksassa ja Ranskassa ja erityisen paljon Ruotsissa ja Tanskassa.
Vuonna 1968 Inga Sulin osallistui Suomen euroviisukarsintoihin Åke Granholmin sävellyksellä Niin kuin jokainen. Saman niminen oli myös Sulinin ensimmäinen albumi, joka sisälsi muun muassa Petula Clarkin kappaleiden käännöksiä ja kaikki Sulinin siihenastiset singlejulkaisut. Sulin irtisanoi kuitenkin pian levytyssopimuksensa, koska ei mielestään saanut vaikuttaa tarpeeksi levyttämiinsä kappaleisiin.
Hän myös teki 1960–70-luvuilla useita musiikillisia tv-ohjelmia.
Elokuvauransa Inga Sulin aloitti vuonna 1969 Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu. Siinä hän esitti Rauno Lehtisen sävellyksen Kevätkoivu, josta tuli erittäin tunnettu. Elokuvassa näytteli toinenkin tuon aikakauden tähti, Viktor Klimenko. Heidän yhteistyönsä jatkui elokuvan jälkeen yhteisellä kiertueella.
Inga Sulin lopetti tanssikeikat jo 1978
1970-luvulla Inga Sulin esiintyi paljon Elannon mainoksissa. Seurauksena tästä syntyi joululevy Erinomaista joulua yhteistyössä Erik Lindströmin kanssa. Sitä seurasi viihteellisempi käännösiskelmiä sisältänyt albumi Feelings. Kokeellisempaa, kansanmusiikillista ainesta sisälsi albumi Zoom, jonka kappaleet olivat Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia.
Vuonna 1974 Inga Sulin osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun kappaleella Rakkaustaika.
Inga Sulinin levytysuran päätti Erik Lindströmin tuottama albumi Kruuna vai klaava.
Vuonna 1978 Sulin lopetti tanssikeikat ja siirtyi teatterin puolelle vieraillen sekä suomen- että ruotsinkielisessä teatterissa. Televisiossa hänet on nähty muun muassa sarjoissa Vihreän kullan maa, Salatut elämät ja Uusi päivä. Laulu-uraa hän ei kokonaan jättänyt, vaan esiintyi 1980-luvulla muutamia kertoja lauluyhtye Mirumarun jäsenenä.
Vuodesta 1964 Inga Sulin on toiminut laulamisen ja teatterin ohella pedikyristinä ja pitänyt omaa kauneushoitolaa.
Inga Sulin konsertoi ja työskentelee yhä teatterin parissa freelancerina. Hän on viime vuosina laulanut esimerkiksi hyväntekeväisyystapahtumissa, tv-gaalassa, kirkoissa ja yksityistilaisuuksissa, usein puolisonsa Juhani Aholan säestämänä.
Juhani Ahola ja Inga Sulin asuvat Kangasalla. Heillä ei ole lapsia.
Inga levytti Toivo Kärkeä
Inga Sulinin laulama uusi sinkku ilmestyi perjantaina, 31. lokakuuta. Kyseessä on on legendaarisen Toivo Kärjen (1915-1992) sävellys ja Sana Mustosen sanoitus.
Levytys liittyy Solo ry:n juhlavuoteen. Solo ry on Suomessa levyttävien ja esittävien solistien, solististen muusikoiden ja kapellimestareiden yhdistys. Inga Sulin kuuluu Solo ry:n perustajajäseniin.
”Hän on upealla tulkinnallaan juuri oikea artisti tälle herkälle sävelmälle”, yhdistys kehuu.
Yhdistys julkaisee lokakuussa peräti Toivo Kärjen ennen julkaisemattomia lauluja sinkkuina ulos. Kaikki uutukaiset ovat mukana Solon tulevalla 50-vuotisjuhlalevyllä Solo Soi! vol.4. Albumi ilmestyy 17. marraskuuta 2025.
Kappaleet ovat osa Solo ry:n 50-vuotisjuhlavuotta. Toivo Kärjen perikunta antoi Sololle sanoitettavaksi 12 kappaletta Kärjen sävellyksiä, joista puuttuivat sanoitukset. Näihin kappaleisiin luotiin sanoitukset Vuokatissa järjestetyllä biisileirillä.
Leiri pidettiin Kainuussa toukokuussa 2024.
Lue myös: Historiallinen löytö! Toivo Kärjen ennen julkaisemattomat sävellykset paljastuivat
”Kappaleen tunnelmaan on helppo heittäytyä”
inga sulin
Inga Sulin on kappaleesta innoissaan.
”Toivo Kärjen säveltämä ennen julkaisematon kaunis melodia on saanut hienon tekstin Sana Mustoselta, sen tunnelmaan on esittäjän helppo heittäytyä aistien aamun mökkilaiturilla”, Inga kuvailee.
Sana Mustonen sanoo, että Toivio Kärjen sävelet eivät olleet helppoja sanoittaa.
”Ne olivat polveilevia ja täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka piti ottaa teknisesti huomioon. Tekstien aiheet tulivat itsestään, kun kuuntelin melodioita. Halusin tehdä sellaiset tekstit, jotka Toivo Kärki itse olisi hyväksynyt. Luulen, että onnistuin.”
KUUNTELE Inga Sulin Aamu mökkilaiturilla (säv. Toivo Kärki, san. Sana Mustonen, sov. Janne Saksa) Solo ry 2025:












dkndoddkz d
kasperikoti ranua jukola rovaniemi sairaala