Markku Aro. Kuva: Seinäjoen Tangomarkkinat.
Markku Aro, 76, paahtoi menneenäkin kesänä tuttuun tapaan keikkoja. Iskelmätähti kiersi Suomen tanssilavoja Diesel-orkesterinsa kanssa, mutta toki rakkaalle golfin peluullekin riitti aikaa aina vapaapäivien tullen.
Aro on ehtinyt nähdä ja kokea paljon jo 1960-luvulla alkaneella urallaan. 1970-luku oli artistiuran hurjaa aikaa, eikä jalka vieläkään jarrulla ole.
Ajettuja keikkakilometrejä ei uskalla edes arvailla, mutta miljoonista puhutaan. Jokainen Suomen kolkka on tullut tutuksi vuosikymmenten saatossa.
Lue myös: Reuman selättänyt Markku Aro latautuu liikunnalla: ”Minä en rannalla makoile”
”Työt ovat jatkuneet lähes yhtä tiiviisti kuin ennenkin. Paljon on koettu ja koetaan yhä”, Markku on sanonut.
”Tämä työ on selkeä intohimo ja mikäs tässä ollessa, kun on rinnalla hyvä keikkabändi.”
Markku jätti Elämäni biisin terveyssyistä
Sen verran Markku on kuitenkin joutunut kuuntelemaan kehoaan – ja lääkärin neuvoja, että laulaja jäi pois suositusta Elämäni biisi -ohjelmasta, kuten Tanssiin.fi kesäkuussa 2026 uutisoi: Markku Aro jättää Elämäni biisin – isoja muutoksia tv-hitissä
Markku on kärsinyt viime vuosina sekä pitkittyneestä koronasta että vuonna 2022 diagnosoidusta lihasreumasta. Ne pakottivat hänet ottamaan rauhallisemmin, ja siksi Markku jäi tv:n suosikkiohjelman artistikaartista suosiolla sivuun.
Keikkailua laulajakonkari ei kuitenkaan jätä. Paitsi, jos tulee pakottava tilanne, kuten nyt kävi.
”Meistä riippumattomista syistä”
Markku ilmoitti keskiviikkona harmillisesta peruutuksesta. Iskelmätähden piti esiintyä tulevana lauantaina 5. syyskuuta Rönnin lavalla Orivedellä, mutta tuo keikka on peruuntunut.
”Hei ystävät, valitettavasti ensi lauantain 5.9. esiintyminen Rönnillä on PERUTTU, meistä riippumattomista syistä”, Markku tiedotti somessa.
Rönnillä esintyy lauantaina ysäritähti Pandora.
Katso Markku Aron aina ajantasainen keikkakalenteri tästä.











