Ota yhteyttä

Tanssitähdet

Matti Silmu tuomittiin talousrikoksesta vankeuteen – isoveli-Simo todistajana

Yölinnun perustajajäsen Matti Silmu sai tuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syksyllä hänet tuomittiin jo katkerassa veljesriidassa korvauksiin.

Julkaistu

@

Yölintu-yhtyeen perustajajäsen ja ex-kitaristi, laulajanakin uraa tehnyt Matti Silmu tuomittiin tänään tiistaina (18.2.2020) törkeästä velallisen epärehellisyydestä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Silmu sai tuomion Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Talousrikos on tapahtunut vuoden 2014 aikana. Tuomion mukaan Silmu on ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut itselleen Yölintu Oy:n varoja yhteensä 40 000 eurolla siitä huolimatta, että yhtiö on ollut maksujen tapahtuessa maksukyvytön.

“Teko ei ole osoittanut Matti Silmussa suunnitelmallisuutta ja teon vaikuttimena on saadun selvityksen perusteella ollut pikemminkin Matti Silmun oma heikko taloudellinen tilanne kuin tarkoituksellinen velkojien edun vahingoittaminen”, tuomiolauselmassa painotetaan.

Simo Silmua kuultiin todistajana

Syyttäjän mukaan Silmu oli maksanut itselleen liian paljon palkkaa, vaikka firmalla eli Yölintu Oy:llä ei olisi ollut sellaiseen varaa, vaan yhtiö kynti tappiolla. Silmu on myöntänyt tienneensä talousvaikeuksista.

“Silmu on Yölintu Oy:n puolesta toimiessaan maksanut itselleen yhtiön taloudellinen tila huomioon ottaen ylisuurta palkkaa ainakin noin 40 000 euroa. Kohtuulliseksi katsottavana palkkana voidaan pitää korkeintaan palkkaa, mikä vastaa suurin piirtein edellisen tilikauden tasoa.”

Matti Silmua vastaan oli nostettu myös syyte törkeästä kirjanpitorikoksesta vuoden 2015 osalta, mutta se hylättiin.

Todistajana kuultiin myös Matin isoveljeä Simo Silmua, joka antoi tammikuussa 2017 veljelleen kohutut potkut suositusta Yölintu-orkesterista.

Nykyisessä Yölinnun kokoonpanossa soittavat Simo Silmu laulu, Jukka Harju kitara, Joni Leino rummut ja Jari Luostari basso.



Veljesriitaa ratkottiin oikeudessa syksyllä

Veljekset ovat puineet välejään oikeudessa. Tanssiin.fi kertoi viime kesäkuussa, kuinka Simo avautui käräjäriidastaan veljeään vastaan.

“Perimmäisin syy mun ja Matin teiden eroamiselle oli se, että Matti ilmoitti ykskantaan, että ei suostu maksamaan yhteisiä lainojamme yhdessä pois. Tästä syystä joudun nyt oikeusteitse vaatimaan Matilta omaa osuuttaan sitä mukaa kun itse maksan”, Simo totesi tuolloin.

“Tässä kohtaa voi jokainen ottaa jonkun kanssa yhdessä kokeeksi lainaa, ja miettiä millainen tilanne olisi, jos toinen ei maksaisikaan. Siten vielä, että rinnakkain hymyilette ja soitatte tanssivalle yleisölle…”

→ Lue myös: Simo Silmu avautuu käräjäriidasta veljeään vastaan:”Mun ja Matin yhteistyö olisi jatkunut, jos…”

Silmujen surujen syksy: kymppitonnien korvausriita ja isän kuolema

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi veljesriidasta tuomion viime syyskuussa. Matti tuomittiin maksamaan Simolle reilut 30 000 euroa velkoja. Korot ja kulut nostivat korvaussummaan liki 50 000 euroon.

Vastoinkäymisiä ja surua on piisannut enemmältikin. Viime lokakuussa Silmujen rakas isä Jouko Silmu menehtyi yllättäen.

→ Lue myös: Simo ja Matti Silmun isä menehtyi – kuolema tuli veljeksille yllätyksenä

Katso Yölinnun keikat tästä.



Lähde nyt edullisesti risteilylle Tallinnaan tai Tukholmaan! Ikaalisten Matkatoimiston kautta löydät parhaat hinnat ja täyden palvelun.
Katso elokuvia ja suosikkisarjoja 1kk maksutta! Kokeile Elisa Viihdettä heti, ilman sitoutumista. Klikkaa!
Yves Rocherin ihanat kauneustuotteet ovat laadukkaita ja edullisia. Tilaa heti - nyt ilman postikuluja (yli 19€ tilaukset).