
Mikko Mäkeläinen kertoo nauttivansa työntäyteisestä loppuvuodesta.
”Minulle kuuluu oikein hyvää”, Mikko, 40, kuvailee fiilistään Tanssiin.fi:n haastattelussa.
”Arki on tällä hetkellä hyvin intensiivistä töiden ja perhe-elämän täyttämää, ajoittain raskasta mutta ihanaa ja merkityksellistä.”
Suosittu tanssi-iskelmän taitaja ja tunteiden tulkki kiertää tuttuun tapaan Myrskylyhty-yhtyeensä kanssa tanssi- ja pikkujoulukeikoilla. Lisäksi laulaja käy myös yksin kitaransa kanssa esiintymässä.
”Keikkailun lisäksi luon uutta musiikkia ja tällä hetkellä minulla tuntuu olevan erityisen luova aika menossa, sillä uutta musiikkia syntyy nyt viikoittain ja ideoita biiseihin syttyy jatkuvasti.”
Lue myös: Mikko Mäkeläinen karkasi aikuisten lomalle – julkaisi iskevän rakkauslaulun
Erityinen lataus ja tunnelma
Yksi perinteinen ja hyvin erityinen kiertue alkaa 20. marraskuuta: silloin käynnistyy Näin sydämeeni joulun teen -joulukonserttien kiertue kirkoissa. Mikko laulaa tyttärensä Emelia Mäkeläisen, 6, kanssa ja säestyksestä vastaa Samuli Jokinen.
Oman, rakkaan tyttären kanssa esiintyminen on isällekin iso hetki.
”Konserteissa on nyt ihan erityinen lataus ja tunnelma”, Mikko myöntää.
”Oman lapsen kanssa laulaminen herkistää ja saa nähdä, säästynkö kyyneliltä missään konsertissa.”
Lue myös: Ihana video: Mikko Mäkeläinen laulaa 5-vuotiaan tyttärensä kanssa kirkossa
Emelia oli mukana Mikon jouluisissa kirkkokonserteissa jo viime jouluna, jolloin pikkutyttö oli viiden vanha. Silloin hän lauloi ensimmäisen kerran julkisesti ja suoriutui kerrassaan hienosti. Voit katsoa videon esiintymisestä yläpuolen juttulinkistä.
Mikolle kirkkokonsertit ovat jokajouluinen perinne jo 19 vuoden ajalta.
”Emelian silmät tuikkivat riemusta esiintyessä”
Mikko Mäkeläinen kertoo hymyillen, että laulutreenit ovat sujuneet tyttären kanssa hyvin.
”Konsertteihin harjoittelu on ollut kovaa työtä ja on ollut ilo huomata, miten innostunut Emelia on musiikista ja miten hänen silmänsä oikein tuikkivat riemusta, kun hän pääsee esiintymään”, isä huomioi.
”Hän on tavattoman taitava ja oppii laulujen melodiat, sanat ja rytmitykset todella nopeasti. Joskaan aina motivaatio harjoitteluun ei ole pikkuneidillä ollut ihan kohdillaan. Emelia kyseli, että ´miks me lauletaan näitä samoja lauluja taas, ku mä osaan ne jo.’ Tähän vastaan aina hänelle, että itse olen laulanut noin 3 000 kertaa Myrsylyhty-biisiä, enkä siltikään aina muista sanoja.”
Näin sydämeeni joulun teen -konserteissa perinteisiä, meille kaikille rakkaimpia joululauluja.
”Mukana on myös hieman uudempaa joulumusiikkia, muun muassa Ääni taivaasta -kappale, jonka kirjoitin oman äitini muistolle. Emelialla on myös omia soolonumeroita konserteissa.”
Lue myös: Mikko Mäkeläinen nauttii raittiista elämästään: ”Olen isänä ja puolisona rakastavampi ja läsnä olevampi”

Isä ja tytär levyttivät Emelian lempijoululaulun
Turussa perheensä kanssa asuvalla laulajalla on kolme tytärtä.
”Meillä kotona lauletaan ja soitetaan koko perheen voimin muutenkin arjessa paljon ja myös Emelian molemmat pikkusiskot ovat innoissaan musiikkihetkistä. He ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, ettei voi vielä sanoa, innostuvatko he samalla tavalla musiikista, kuin isosiskonsa”, Mikko kertoo.
”Emelian pikkusiskotkin ovat innoissaan musiikista”
”Kävimme syksyllä Emelian kanssa myös studiossa levyttämässä ensimmäisen yhteisen joululaulumme, joka julkaistaan marraskuun 16 päivä. Kappaleeksi valikoitui Jukka Kuoppamäen Aavistus, joka kertoo aikuisen ja lapsen vuoropuheluna, millaisia ajatuksia joulun aika nostaa esiin. Laulu levytettiin toisestakin syystä. Kappale on nimittäin Emelian lempijoululaulu. Laulu kuullaan meidän esittämänä duettona takuuvarmasti joulukonserteissamme.”
Näin sydämeeni joulun teen -kirkkokonsertit 2022:
20.11. Siikaisten kirkko
27.11. Keuruun kirkko
3.12. Urjalan kirkko
4.12. Someron kirkko
11.12 Tarvasjoen kirkko
Laulu & kitara: Mikko Mäkeläinen. Laulu: Emelia Mäkeläinen. Piano & harmonikka: Samuli Jokinen.
Klikkaa painiketta ja näet kaikki Mikon keikat, myös kirkkokiertueen aikataulun suorine lipunostolinkkeineen:










